Blogitauko

Unohdin ihan mainita, että bloggailen Nepalin reissun ajan osoitteessa: www.pohjantahdestaetelaan.blogspot.com. Kahden blogin ylläpitäminen yhtä aikaa ei vain ole realistista.

So, Nepal?

Ihminen tekee kaikenlaista ollessaan turhaantunut vallitsevaan olotilaansa. Joku voisi esimerkiksi pistää paperit Etelän vapaaehtoisohjelmaan viimeisenä hakupäiväna ja huomaa yhtäkkiä olevansa matkalla, suokaa anteeksi kielenkäyttöni, niin sanotusti persnetolla Nepaliin (siinä on jotain kivaa allitteraation poikasta, eikö?). Se joku voisi olla vaikkapa minä.

Lähden siis näillä näkymin Nepaliin ensi tammikuussa viideksi kuukaudeksi vapaaehtoistöihin sellaiseen järjestöön kuin Loo Niva Child Concern Group. Vapaaehtoistyön ideanahan on tehdä se kokonaan omaan piikkiin. Tietänette kroonisen rahapulani, joka osin johtuu siitä, että syön aivan liian usein ulkona. En toki tienaakaan miljoonia, mutta jos saa kuukaudessa kaksisataa euroa (keskimäärin) tuhlattua ravintoloihin, niin onhan se nyt vähän eksessiivistä. Kuten myös se, että ruokaa laittaa noin 300 e kuussa. Onneksi voin osittain syyttää tästä vanhempiani, meillä on aina panostettu ruokaan. Mieleen jostain yläasteen tai lukion taitteesta on piirtynyt äidin toteamus jääkaapilta "Meillä ei matkusteta tai osteta mitään kummallisuuksia, meillä sijoitetaan ruokaan. Ja sen kyllä huomaa." Kotona on tehty ruoka lähes poikkeuksetta alusta loppuun itse. Vanha kämppikseni totesi opiskeluaikana käydessämme ruokakaupassa yhdessä, että "Valitseko ihan tarkoituksella aina kalleimmat tuotteet?". No, en tietenkään sitä tehnyt, mutta ruuassa lienen mennyt yleensä laatu edellä. Ei Apetina "fetaa" vaan sitä lampaanmaidosta tehtyä. Haluan tukea pienyrittäjyyttä ja kotimaisia tuotteita, vaikka ne maksavat enemmän. Joku voisi pitää sitä ruokasnobailuna, mutta olen sitä mieltä, että voisi sitä kai hölmömpääkin rahansa laittaa.

No niin. Takaisin asiaan. Ennen kuin minut ristiinnaulitaan "persnetolla Nepaliin" hölmöydestäni, niin on minulla tässä ideakin takana. Olen lukenut yliopistolla kehitysmaatutkimusta. New Yorkissa ollessani raportoin ulkoministeriölle YK:n kehityspolitiikasta. Nykyisiin työtehtäviinin kuuluu kehitysyhteistyö. Silti, kokemukseni globaalista etelästä rajoittuu kolmen viikon reppureissailuun Thaimassa vuonna 2005. Siellä painoimme menemään lähinnä Bangkokin, Chiang Main ja Koh Samuin alueella. Turistisiistiä ja hurjin kokemus oli yöjuna Bangkokista Chiang Maihin ja siellä nautittu vesipuhveli curry. Living on the edge. Not.  So, we fix it, yes. Nyt lähden sitten sen ruohonjuuritason metsästykseen! Tuskin hurjinta rajaelämää Katmandussa kohtaa, mutta on sekin jo enemmän kuin mikään mitä olen tähän mennessä tehnyt: ruohonjuuritasolla, paikallisten kanssa, ja pienellä rahalla.

Kaikkein eniten pelottaa juuri ennen hyppyä. Niin minuakin.

Aarteita, jotka olivat joskus jonkun toisen

Rakastan kirpputoreja! Erityisesti Helsingin ulkopuolella tekee välillä uskomattoman hienoja löytöjä. Tänään kävin Salossa Radiokirppiksellä ja bongasin vielä Suoramyynnistä uudet Pertti Palmroothin kengäkin.

Ja virkatut turkoosit korvakorut :)

Ja maailman kauneimman takin! Täysin käyttämätön ja istuu päälleni kuin hansikas. Kaksi euroa! Olisi tehnyt mieleni jättää enemmänkin tästä löydöstä.

Olen suunnitellut investoivani ompelukoneeseen lähiaikoina, kun en ihan mahdu normivaatteisiin. Kun napit menevät rinnuksesta kiinni, roikkuvat olkapään saumat puolessa välissä käsivartta ja vatsan kohdalle saisi tyynyn jos kaksikin. Housuista ei ikinä löydy tarpeeksi lyhyttä punttia, johon persjalkaisuuteni olisi omiaan. Lähes kaikissa farkkumalleissa on nykyään kulutukset ja minulla ne osuvat nilkkoihin kun oikeampi kohta olisi kai polvi...

Varsinkin pituuden suhteen en meinaa koskaan muistaa, että olen kymmenisen senttiä keskivertonaista lyhyempi. Ilmeisesti ego on niin suuri, että se korvaa puuttuvat sentit.

Mutta siis ompelukoneesta. Tekisin mielelläni itse vaatteet, silloin saisi varmasti istuvia, uniikkeja kappaleita. Ongelma on lähinnä se, kärsivällisyyteni ei meinaa milään riittää päivää-kahta pidempiin projekteihin. Neuloessa on pakko valita mahdollisimman paksu lanka ja yksinkertainen projekti, jotta saan työn koskaan loppuun. Tälläkin hetkellä käsityökorissa makoilee vuosia sitten aloitettuja villapaitoja, liivejä ja boleroita, jotka tuskin koskaan valmistuvat. Ompelun kanssa ongelma lienee se, että poislukien joku yksinkertainen A-linjainen puolihame, työt vievät ainakin omalla taitotasollani vähän turhan paljon aikaa.

Henkisellä tasolla olen kuitenkin valmistautunut jo tähän projektiin, ja googlaillut valmiiksi kaavoja netistä. Tämä olisi ensimmäinen projektini.

Ohjeet täältä: http://www.elleapparelblog.com/2010/08/pinwheel-skirt.html 

On hyvä, että aloittaa kunnianhimoisesti.

Ihana Islanti

Käväisin viime viikolla Islannissa Pohjoismaiden ja Baltian maiden opiskelijajärjestöjen kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä tapaamisessa. Islanti jätti heti jälkensä. Rakastuin.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvia, s'il te plaît.

Islannin parlamentti, Althingi

Jota kai vartioi Batman.

Valasta, haita ja brennviniä (musta kuolema, tuo juoma, sanotaan) illalla.

 Islantilaiset halusivat viedä erikoisiin paikkoihin.

Maisemat vähän kun olisi ollut Tolkienin Keski-Maassa, jossain Mordorin nurkilla.

Blue Lagoon geoterminen kylpylä oli mahtava!

http://www.bluelagoon.com/

Laguunin pohjalle muodostuu piitä (silica), jota sitten läästitään naamalle naamioksi. Iho on vieläkin pehmoinen!

Meni hetken aikaa ennen kuin tajusi, että "puu"talot eivät olleetkaan puuta vaan aaltopeltiä. Kauniita silti! Islannissa kun puita ei ole juurikaan niin ei niitä kai taloihin voida käyttää. 

Kahjoja työkavereita ja vuoristomaisemia

Suomi Designia Reykjavikissa

Ja graffiteja. Koko maa on varsinaista hipsterlandiaa :)

Näkymä yliopistolta.

PALAAN!

Näpit irti opintotuesta!

Tänään marssivat Helsingissä toisen ja korkea-asteen opiskelijat yhteisrintamassa opintotuen puolesta.

Kymmeniä työtunteja, kriisipalavereita ja paniikkia. Lopputuloksena eräiden arvioiden mukaan jopa yli 6000 osallistujaa.

On hetkiä, jolloin mietin, onko sillä työllä mitä teemme loppujen lopuksi mitään merkitystä. Sitten on hetkiä, jolloin muistaa, miksi silti kannattaa yrittää. Siitä todistusaineistoa alla.

Matka kävi Senaatintorilta pitkin Aleksanterinkatua Eduskuntatalolle. 

Lisää kuvia täältä.

I dreamed a dream

Olen viimeaikoina kovasti koittanut miettiä, mikä minusta tulee isona. Puolentoista korkeakoulututkinnon jälkeen sitä kai olisi suotavaa tietää mutta minkäs teet. Ravitsemusterapeutti? Lakimies? Lääkäri? Sen siitä saa, putkitutkinnosta - ei ehdi miettiä. Ehtiikö sitä enää muutenkaan? Ei tässä nyt ihan kevään tipusia olla. Valitettavasti. Onko pakko hyväksyä asian tila, ja vain haaveilla sunnuntaiaamuisin jostain muusta? Liikaa aikaa miettiä, olettaisin.

Vaihtoehtoja on monia mutta hetki, jolloin olen onnellisin, on kun laulan. Kailotan välillä keittiössä (kämpän paras akustiikka) niin lujaa, että naapurit varmastikin odottavat jo sormet ristissä päivää, jolloin muuttoauto ajaa pihaan. Sitä tunnetta on vaikea selittää. En mieti mitään muuta kun laulan. Tunnen. Elän.  

Lukion jälkeen haaveilin pop- ja jazzkonservatoriosta. Ajauduin jonnekin ihan muualle. Kannattaisiko harrastuksesta ylipäätään tehdä ammattia? En tiedä. Ehkäpä juuri ne haaveet ovat parhaita, joita ei koskaan saavuta. 

Viime aikoina olen kovasti soitellut Les Miserables musikaalin soundtrackia. Ihan loistava, ja tämä lienee koskettavin tulkinta I Dreamed a Dream kappaleesta, jonka olen koskaan kuullut. Kohtauksessa Fantine, yksinhuoltajaäiti, työnsä menettäneenä, kuolemansairaana ja prostituutioon ajautuneena, muistelee menneitä aikoja ja pohtii missä vaiheessa kaikki muuttui. En varsinaisesti ole musikaalien suuri ystävä, mutta helmikuun Oscars-jahdissa katsottu Les Miserables on jäänyt kummittelemaan takaraivoon. 

There was a time when men were kind 

When their voices were soft 

And their words inviting 

There was a time when love was blind 

And the world was a song 

And the song was exciting 

There was a time 

Then it all went wrong 

 I dreamed a dream in time gone by 

When hope was high 

And life worth living 

I dreamed that love would never die 

I dreamed that God would be forgiving 

Then I was young and unafraid 

And dreams were made and used and wasted 

There was no ransom to be paid 

No song unsung, no wine untasted 

 But the tigers come at night 

With their voices soft as thunder 

As they tear your hope apart 

As they turn your dream to shame 

He slept a summer by my side 

He filled my days with endless wonder 

He took my childhood in his stride 

But he was gone when autumn came 

And still I dream he'll come to me 

That we will live the years together 

But there are dreams that cannot be 

And there are storms we cannot weather 

 I had a dream my life would be 

So different from this hell I'm living 

So different now from what it seemed 

Now life has killed the dream I dreamed.

Joulu, joulu tullut on!

Uuden vuoden lupaus: päivitän useammin.

Rauhallista joulua!

Vihdoinkin päivitystä!

Laiskuus on ollut osa syynä päivittämättömyyteen mutta nyt kyllä osansa saa keittiöfirma, jonka toiminta on ollut niin alaharvoista että kiukuttaa vieläkin. Keittiöremonttiin meni 4 kuukautta, ja eilen vielä isän kanssa tehtiin osaa jutuista, ja vieläkin jäi. Ärrin murrin.

Joka tapauksessa, alkuun nyt muutama kuva tästä kämpästä, niin saan sentään jotain päivitystä aikaiseksi.

 Olkkarista.

 THE KEITTIÖ :)

Hommaa riittäisi vaikka kuinka paljon vielä: laminaatit pitäisi vaihtaa, olouone tapetoida, vaatehuoneeseen tehdä järkevämpiä säilytysratkaisuja, ostaa pari mattoa, hankkia eteiseen vaatekaappi jne. Mutta pikkuhiljaa! Kärsimätön luonne vain haluaisi, että kaikkihetumullenyt :)

Kylään saa tulla!

Keittiötä odotellessa

Olen odotellut, että postaan tänne kunhan keittiö valmistuu. No, eihän se valmistu. Ikinä.

Tai siltä ainakin tuntuu. Remontti aloitettiin marraskuun lopussa ja valmista ei ole vieläkään. Ehkä kesäksi? Turhautuminen alkaa olla suurta jo senkin takia, että kaksi kuukautta astioiden pesemistä vessassa on johtanut useisiin hajonneisiin lautasiin ja turhautumiseen, puhumattakaan siitä, että olen syönyt niin paljon valmisruokia, että saatan kiiltää pimeässä fosforia tms. Tällä viikolla pitäisi tulla vielä tyyppi laittaman juttuja. Katsotaan mihin asti sitä sitten päästään.

Ihan lähiaikoina en kyllä aio vahingossakaan harkita mitään remontin tynkää vaikka hommaa kyllä riittäisi: olkkarissa tapetit, olkkarin ja makkarin lattia jne. Kylpyhuoneesta ei onneksi kannata haaveilla, koska putkiremppa on suunniteltu alkavan 2016. Paitsi jos voitan lotossa, sitten posautan kyllä senkin kamaluuden taivaan tuuliin. Viikonloppuna olisi jaossa kymmenen miljoonaa, ehkä kannattaa kokeilla onneaan :) Olisin ihan tyytyväinen vaikka muutamaan tonniin, en tarvitse päävoittoa.

Joululoma meni kovaa kyytiä pattereita lataillessa. Olin syksyn jälkeen niin puhki, että hoidin vain välttämättömät sosialisoinnit. Sosiaalisessa työyhteisössä ja järjestötyön työrytmissä on puolensa, mutta se tarkoittaa myös sitä, että omalla ajalla olen onnellinen kun saan vain olla omissa oloissani ja levätä. Syksyn kamala työputki tarkoitti myös sitä, että iho kasvoissa meni hirviömäiseen kuntoon. En ole sitä täysin vieläkään saanut kuntoon, huolimatta kolmen kuukauden antibioottikuurista. Lääkäri kirjoitti reseptin Roaccutanille, mutten halua enää syödä sitä. Hirveää myrkkyä. Lääkärin mukaan mikään muu ei kuulemma auta.

Päätin osoittaa lääkärin tuomion vääräksi. Ensin paastosin 10 päivää mehupaastolla. Iho rauhottui ja kummallista kyllä, myös maha. Surffailin netissä, ja joissain sivustoilla vinkattiin, että aknesta kärsivien kannattaa kokeilla viljatonta (ja joskus myös maidotonta) ruokavaliota. Tai ainakin kumpienkin huomattavaa vähentämistä Maitoa en ole jättänyt, vaikkakaan en sitä muutenkaan paljoa käytä mutta paaston jälkeen olen jättänyt viljat. Olkoon lääkäri mitä mieltä tahansa ("ruokavaliolla et tuota ihoasi kuntoon saa"), kasvot ovat paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan! Olen syönyt joulun jälkeen muutaman kerran viljatuotteita ja joka kerta iho reagoi. Samoin vatsa. Vehnät jättämällä olen päässyt tilaan, että koko ajan ei turvota. Keliasta ei ole kyse, mutta ilmeisesti olen sitten vain yliherkkä vehnälle. Valehtelisin jos väittäisin, etten kaipasi ruisleipää tai esimerkiksi hapankorppuja. Lisäksi keittoremontin keskellä eläessä on varsin hankalaa elää vehnätöntä elämää. Joka paikkaan on lisätty jauhoja!! No, olo tulokset ovat kuitenkin sen verran rohkaisevat, että näillä nyt mennään.

KUNHAN keittö valmistuu niin kuvat löytävät tänne. Toivottavasti vielä ennen maaliskuuta :)

Kesän kuvia käänteisessä järjestyksessä

Kummitytön kanssa käytiin Lintsillä...

Mulla on uus digijärkkäri :) Ostin sen työkaverilta joka osti itselleen uuden. Näistä kuvista tuli jotain taidehommia, en vielä ihan osaa käyttää kameraa...

Sit meillä oli tyttöjen ilta: leffa, karkkeja ja kasvonaamiot :)

SAMOKin kesäseminaari pidettiin Mustialassa, jossa sijaistsee Hämeen ammattikorkeakoulun toimipiste.
Kesällä ystävän häissä. Ns. vastaanotto oli 5 tunnin risteily Helsingin saaristossa. Sää oli upea ja ruoka aivan mahtavaa. Suosittelen kyllä M/S Astridia lämpimästi.

Meitin Juuson synttäreitä viettämässä Turussa. Sisaruskuvat: superhappy faces!

Hankasalmella ystävän luona, asemalla hauskoja odottelijoita.
Käytiin myös kotieläinmuseossa, lammas raukoilla oli kovin kuuma...

Pori jazzeilla. Aika meni pääsääntöisesti töissä, mutta yhdelle keikalle ehdin itsekin.

Prahassa Annamarin kannsa.

Holokaustin muistomerkki oli yöllä aika vaikuttava.

Juhannuksena muurinpohjalettuja ja mansikka-metsämansikka kompottia. Nam.