Ihminen tekee kaikenlaista ollessaan turhaantunut vallitsevaan olotilaansa. Joku voisi esimerkiksi pistää paperit Etelän vapaaehtoisohjelmaan viimeisenä hakupäiväna ja huomaa yhtäkkiä olevansa matkalla, suokaa anteeksi kielenkäyttöni, niin sanotusti persnetolla Nepaliin (siinä on jotain kivaa allitteraation poikasta, eikö?). Se joku voisi olla vaikkapa minä.
Lähden siis näillä näkymin Nepaliin ensi tammikuussa viideksi kuukaudeksi vapaaehtoistöihin sellaiseen järjestöön kuin Loo Niva Child Concern Group. Vapaaehtoistyön ideanahan on tehdä se kokonaan omaan piikkiin. Tietänette kroonisen rahapulani, joka osin johtuu siitä, että syön aivan liian usein ulkona. En toki tienaakaan miljoonia, mutta jos saa kuukaudessa kaksisataa euroa (keskimäärin) tuhlattua ravintoloihin, niin onhan se nyt vähän eksessiivistä. Kuten myös se, että ruokaa laittaa noin 300 e kuussa. Onneksi voin osittain syyttää tästä vanhempiani, meillä on aina panostettu ruokaan. Mieleen jostain yläasteen tai lukion taitteesta on piirtynyt äidin toteamus jääkaapilta "Meillä ei matkusteta tai osteta mitään kummallisuuksia, meillä sijoitetaan ruokaan. Ja sen kyllä huomaa." Kotona on tehty ruoka lähes poikkeuksetta alusta loppuun itse. Vanha kämppikseni totesi opiskeluaikana käydessämme ruokakaupassa yhdessä, että "Valitseko ihan tarkoituksella aina kalleimmat tuotteet?". No, en tietenkään sitä tehnyt, mutta ruuassa lienen mennyt yleensä laatu edellä. Ei Apetina "fetaa" vaan sitä lampaanmaidosta tehtyä. Haluan tukea pienyrittäjyyttä ja kotimaisia tuotteita, vaikka ne maksavat enemmän. Joku voisi pitää sitä ruokasnobailuna, mutta olen sitä mieltä, että voisi sitä kai hölmömpääkin rahansa laittaa.
No niin. Takaisin asiaan. Ennen kuin minut ristiinnaulitaan "persnetolla Nepaliin" hölmöydestäni, niin on minulla tässä ideakin takana. Olen lukenut yliopistolla kehitysmaatutkimusta. New Yorkissa ollessani raportoin ulkoministeriölle YK:n kehityspolitiikasta. Nykyisiin työtehtäviinin kuuluu kehitysyhteistyö. Silti, kokemukseni globaalista etelästä rajoittuu kolmen viikon reppureissailuun Thaimassa vuonna 2005. Siellä painoimme menemään lähinnä Bangkokin, Chiang Main ja Koh Samuin alueella. Turistisiistiä ja hurjin kokemus oli yöjuna Bangkokista Chiang Maihin ja siellä nautittu vesipuhveli curry. Living on the edge. Not. So, we fix it, yes. Nyt lähden sitten sen ruohonjuuritason metsästykseen! Tuskin hurjinta rajaelämää Katmandussa kohtaa, mutta on sekin jo enemmän kuin mikään mitä olen tähän mennessä tehnyt: ruohonjuuritasolla, paikallisten kanssa, ja pienellä rahalla.
Kaikkein eniten pelottaa juuri ennen hyppyä. Niin minuakin.
