Professori Kai Kaliman mielestä Helsingin yliopiston erityisyyttä – sen asemaa huipulla- ei haluta huomioida.
”Kun vaikkapa Lapin yliopisto, pieni nakkikioski, ei halua kansaleria, niin ajatellaan ettei Helsinkikään sitten tarvitse." Kai Kalima (Yliopisto-lehti 11/2008)
Ellei mua lähinnä huvittaisi koko Kalima, niin saattasi jopa laittaa Lapin yliopiston puolesta vihaksi….
Mihinköhän esimerkiksi Turun yliopisto sijoittuu Kaliman huippuyliopisto – nakkikioski akselilla?
perjantai 5. joulukuuta 2008
tiistai 18. marraskuuta 2008
Moon sairas
Mä oon (taas) kipeenä. Kuume on laskenut ja henki jo kulkee, mutta kuullut en ole sitten syyskuun lopun kunnolla :( Silloin olin viimeeksi kovassa flunssassa. Olen yleensä ihan maksimissaan kerran vuodessa kipeä. Tänä syksynä kolmatta kertaa. Ihan hävytöntä. Syytän siitä työpaikkaa. Enimmäkseen. Ihan oikeesti, mulla ei ole elämäntavoissa muuttunut yhtään mikään muu kuin se että käyn nykyään kokopäiväisesti töissä. 1+1=2. Nih.
Oon maannut peiton alla, nukkunut, ja säälinyt itseäni ja kerjännyt sympatiaa kaikilta, jotka ovat vain sattuneet ottaa yhteyttä, koska se vain kuuluu asiaan. Toisaalta olen hyvilläni kerännyt voimia ja korjannut univajetta, nukahdellut viidentoista minuutin välein naisten lehti kädessä enkä stressannut ollenkaan siitä, että asunto on hyrskyn myrskyn lauantaisten tuparien jälkeen. Ehkä sitä kroppa joskus tietää milloin pitää levätä. Voisin kyllä mieluummin ottaa sellaisen taudin, jossa henki kulkisi hieman paremmin. Aamulla on aika inha herätä suu kuivana ja limaa kurkussa.
Torstaina työmatkalle Dubliniin. Jei. Aikatalut kyllä pissii aika rankasti, mutta ehkäpä ehdin hieman koulutuksen jälkeen kierrellä Dublinin keskustassa. Tietty työmatkan tarkoituksena lienee työnteko, eikä turisteilu.. :) Kaikkea ei voi saada.
Oon maannut peiton alla, nukkunut, ja säälinyt itseäni ja kerjännyt sympatiaa kaikilta, jotka ovat vain sattuneet ottaa yhteyttä, koska se vain kuuluu asiaan. Toisaalta olen hyvilläni kerännyt voimia ja korjannut univajetta, nukahdellut viidentoista minuutin välein naisten lehti kädessä enkä stressannut ollenkaan siitä, että asunto on hyrskyn myrskyn lauantaisten tuparien jälkeen. Ehkä sitä kroppa joskus tietää milloin pitää levätä. Voisin kyllä mieluummin ottaa sellaisen taudin, jossa henki kulkisi hieman paremmin. Aamulla on aika inha herätä suu kuivana ja limaa kurkussa.
Torstaina työmatkalle Dubliniin. Jei. Aikatalut kyllä pissii aika rankasti, mutta ehkäpä ehdin hieman koulutuksen jälkeen kierrellä Dublinin keskustassa. Tietty työmatkan tarkoituksena lienee työnteko, eikä turisteilu.. :) Kaikkea ei voi saada.
torstai 13. marraskuuta 2008
Tappavan turruttavaa
Kävin leffassa katsomassa Vicky Cristina Barcelonan. Ei niin järisyttävä kun ehkä toivoin, mutta hauska kuitenkin, ja ajatuksia herättävä. En halua paljastaa leffan juonta tässä, mutta sen sanon, että se sai hyvin mietteliääksi. Toivon, ettei minusta koskaa tule samanlaista muottiin taipuvaa vain siksi, että pelkään. Ja toisaalta, että uskallan joskus lakata etsimästä ja olla tyytyväinen siihen mitä on.
Kirjoitin joskus johonkin kysymykseen vastauksen "i am afraid of....never finding a place where i'll be happy." Kirjoitin sen silloin sen suurempia miettimättä mutta siinä taitaa olla enemmän totta kuin haluaisin myöntääkään. Missä vaiheessa on pakko lopettaa kokemuksien kerääminen, asettua aloilleen, tyytyä? Löytää ilon asioita jostain lähempää. Ottaa työ vain työnä, välineenä elintason ylläpitämiselle. Miksi mun on niin vaikea vain hyväksytä normaalia elämää? Suurin osa on kuitenkin ihan tyytyväisiä oloonsa, ilman mitään ihmeempiä sirkustemppuja.
Hirvittävän vaikea tasapainotella. Milloin tyytyy liian vähään, milloin haihattelee; milloin on liian rationaalinen, milloin liian emotionaalinen.
Onnelisuutta on kauhean vaikeaa määritellä. Varsinkin toiselle.
Kirjoitin joskus johonkin kysymykseen vastauksen "i am afraid of....never finding a place where i'll be happy." Kirjoitin sen silloin sen suurempia miettimättä mutta siinä taitaa olla enemmän totta kuin haluaisin myöntääkään. Missä vaiheessa on pakko lopettaa kokemuksien kerääminen, asettua aloilleen, tyytyä? Löytää ilon asioita jostain lähempää. Ottaa työ vain työnä, välineenä elintason ylläpitämiselle. Miksi mun on niin vaikea vain hyväksytä normaalia elämää? Suurin osa on kuitenkin ihan tyytyväisiä oloonsa, ilman mitään ihmeempiä sirkustemppuja.
Hirvittävän vaikea tasapainotella. Milloin tyytyy liian vähään, milloin haihattelee; milloin on liian rationaalinen, milloin liian emotionaalinen.
Onnelisuutta on kauhean vaikeaa määritellä. Varsinkin toiselle.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Walking on sunshine
Kuntavaaleissa tuli saaliiksi 93 ääntä, enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut edes toivoa! Ja varasijalle vielä, ensikertalainen. Kiitos ihan jokaikisestä, kyllä on hymyilyttänyt kohta jo toista vuorokautta. Kiitän ja kumarran.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
EVVK?
Ylellä tuli tänään K-18 keskusteluohjelma kunnallisvaaleista, nuorilta nuorille. Kerrankin puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä eikä fakkikielellä ja jargonilla, joita vuosikymmeniä kunnanvaltuustoja kiertäneet poliitikot ovat luoneet omaksi turvakseen. Valtuustoehdokkaat olivat kaikki nuoria ja Silvia Modigia ja Oras Tynkkystä lukuunottamatta kokemattomia, vielä vahingossa omia kipupisteitään paljastavia, kirkasotsaisia idealisteja. Juontajat, nuoret sellaiset, olivat kotiläksynsä tehneet. Vaikka keskustelua olisi voinut kritisoida hieman naiviksi, kotikutoiseksi ja idealistiseksi, olen ehdottomasti sitä mieltä, että juuri tämän kaltaisa nuoria tarvittaisiin valtuustoihin lisää, tuulettamaan ummehtunutta ilmapiiriä, joka on ollut jo vuosikymmenien ajan sama, koska valtuustossa istuvat samat patut vuodesta toiseen, jotka ovat mielipiteensä muodostaneet siinä talvisodan jälkimainingeissa eivätkä "hyväksi todetusta" linjasta poikkea edes silloin kuin se olisi järkevää. Keskustelu liikkui myös ilahduttavasti ekologisuuden ja ilmastofiksujen ratkaisujen parissa ja ehdokkailla tuntui olevan melkoisen paljon samoilla linjoilla liikkuvia ajatuksia.
Erityisen ilahduttavaa oli kuulla esimerkki Espoon kaupungin nuorisovaltuuston aloitteesta, jossa ehdotettiin kaikille kuuluvaa psykologikäyntiä kerran yläasteen/lukion aikana. Ajatuksena oli se, että jokainen pääsisi kerran tutustumaan koulun psykologiin, ja kynnys juttelemiseen alenisi, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Omalta kouluajaltani en osaa edes sanoa, oliko meillä koulupsykologia, todennäköisesti, mutta kuka, siitä minulla ei ole minkään näköistä hajua. Kynnys lähteä täysin vieraan kanssa lienee melko paljon suurempi, joten aloitteessa oli kyllä ehdottomasti ideaa. Aloitteeseen vastaaminen kaupungin puolelta kesti kaksi vuotta ja vastauksena oli kaupungin ympäripyöreä kiitti, mutta ei kiitti. Ajatuksen toteutuskelpoisuudesta en osaa sanoa, mutta ideana se ehdottomasti piristävä. Nuorisovaltuuston asemaa tulisi ehdottomasti vahvistaa, sillä aivan varmasti itse asianosaisilta tulee hienoja ja tarpeellisia ideoita, jotka liian usein lyödään lyttyyn byrokratian pyörissä ja aikuisten vastuun nimissä. Pöh. Korvat auki, homekorvat! Kaikkea ei voi läpi saada mutta aloitteet tulisi ottaa ehdottoman vakavasti ja antaa niille siten perusteltu vastaus, vaikka sitten kielteinenkin.
Kyllä nuoriakin kiinnostaa kun siihen annetaan mahdollisuus!
Erityisen ilahduttavaa oli kuulla esimerkki Espoon kaupungin nuorisovaltuuston aloitteesta, jossa ehdotettiin kaikille kuuluvaa psykologikäyntiä kerran yläasteen/lukion aikana. Ajatuksena oli se, että jokainen pääsisi kerran tutustumaan koulun psykologiin, ja kynnys juttelemiseen alenisi, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Omalta kouluajaltani en osaa edes sanoa, oliko meillä koulupsykologia, todennäköisesti, mutta kuka, siitä minulla ei ole minkään näköistä hajua. Kynnys lähteä täysin vieraan kanssa lienee melko paljon suurempi, joten aloitteessa oli kyllä ehdottomasti ideaa. Aloitteeseen vastaaminen kaupungin puolelta kesti kaksi vuotta ja vastauksena oli kaupungin ympäripyöreä kiitti, mutta ei kiitti. Ajatuksen toteutuskelpoisuudesta en osaa sanoa, mutta ideana se ehdottomasti piristävä. Nuorisovaltuuston asemaa tulisi ehdottomasti vahvistaa, sillä aivan varmasti itse asianosaisilta tulee hienoja ja tarpeellisia ideoita, jotka liian usein lyödään lyttyyn byrokratian pyörissä ja aikuisten vastuun nimissä. Pöh. Korvat auki, homekorvat! Kaikkea ei voi läpi saada mutta aloitteet tulisi ottaa ehdottoman vakavasti ja antaa niille siten perusteltu vastaus, vaikka sitten kielteinenkin.
Kyllä nuoriakin kiinnostaa kun siihen annetaan mahdollisuus!
perjantai 3. lokakuuta 2008
TGIF
Ah, viikko ohi. Pitkä viikko. Päätin rentoutua lukemalla kirjaa. Valitsin Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty kirjan.
Fiksu valinta. Olen vollottanut noin neljä tuntia putkeen. Silmät on turvoksissa, nenä valuu räkää, joka puolella on niistettyjä vessapaperi myttyjä ja mulla on jäätävä toispuolinen päänsärky. Toisaalta, kuka käskee lukea siskon itsemurhaa käsittelevästä ajasta kertovan kirjan perjantai-iltana. Mitäköhän mä kuvittelin?
Fiksu valinta. Olen vollottanut noin neljä tuntia putkeen. Silmät on turvoksissa, nenä valuu räkää, joka puolella on niistettyjä vessapaperi myttyjä ja mulla on jäätävä toispuolinen päänsärky. Toisaalta, kuka käskee lukea siskon itsemurhaa käsittelevästä ajasta kertovan kirjan perjantai-iltana. Mitäköhän mä kuvittelin?
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Ahkera sunnuntai
Tänään olen siivonnut, päivittänyt kotisivua, suihkutellut, tehnyt tulista thaikanaa, järjestänyt, pessyt pyykkiä, skypettänyt, nukkunut pitkään, kirjoittanut, ripustanut verhoja, järjestänyt tilaisuuksia ja puhunut puhelimessa. Tehokas sunnuntaipäivä, sanoisin. Mutta muille mitään sanomaton.
Eilen olin prismaverestämässä muistoja vanhan työkaverin tupareissa ja oli kyllä kivaa! Olin vain vieläkin sen verran kipeä että baariin lähijäksi minusta ei ollut. Bussissa kohti keskusta muistin myös miksi en juurikaan siinä mitään menettänyt. Bussi oli täynnä järkyttävän humalaisia nuoria miehiä jotka haisivat pahalle, huusivat, mölysivät, lauloivat daa-dirlan-dirlan-daata nuotin vierestä ja yrittivät iskeä humalaisessa itsevarmuudessaan jokaista, joka vaikutti naiselle. Musta lienee tullut vanha, mut en vaan jaksanut katsella. Menin tyytyväisenä ratikalla kotiin ja chattaamaan iltani kuluksi ja sitten raikkaana ja selväpäisenä nukkumaan. Jos jokin saa mulla karvat pystyyn niin se on noin parikymppinen humalainen nuorimies, joka uhoaa ja örisee. Tai, tarkemmin ajateltuna, humalainen henkilö joka uhoaa ja örisee, sukupuolella ja iällä ei juuri ole merkitystä.
Eilen olin prismaverestämässä muistoja vanhan työkaverin tupareissa ja oli kyllä kivaa! Olin vain vieläkin sen verran kipeä että baariin lähijäksi minusta ei ollut. Bussissa kohti keskusta muistin myös miksi en juurikaan siinä mitään menettänyt. Bussi oli täynnä järkyttävän humalaisia nuoria miehiä jotka haisivat pahalle, huusivat, mölysivät, lauloivat daa-dirlan-dirlan-daata nuotin vierestä ja yrittivät iskeä humalaisessa itsevarmuudessaan jokaista, joka vaikutti naiselle. Musta lienee tullut vanha, mut en vaan jaksanut katsella. Menin tyytyväisenä ratikalla kotiin ja chattaamaan iltani kuluksi ja sitten raikkaana ja selväpäisenä nukkumaan. Jos jokin saa mulla karvat pystyyn niin se on noin parikymppinen humalainen nuorimies, joka uhoaa ja örisee. Tai, tarkemmin ajateltuna, humalainen henkilö joka uhoaa ja örisee, sukupuolella ja iällä ei juuri ole merkitystä.
maanantai 8. syyskuuta 2008
Näin meillä päin tehrään
Olen viime aikoina törmännyt useaan otteeseen lasikattoon - tai pikemminkin lasiseiniin. En tunnu millään mahtuvan niihin raameihin, joita minulta odotetaan. Opiskelen liian kauan, muutan liian usein, olen liian sinkku, liian avoin, liian kärkäs, liian "vaiheessa". Olen tuottamaton yhteiskunnan osanen, vaikka olen koko opiskeluaikani tehnyt töitä ja opiskellut täsmälleen vaaditussa vauhdissa vaikkakin hieman omin sovelluksin (8 vuotta=5 vuotta maisteriin ja 3 vuotta kandiin). Opintoviikkoja on kasassa jo kahden kokonaisen maisteritutkinnon verran. Olen pysynyt vaaditussa aikataulussa vaikka olen viettänyt vuoden vaihdossa ulkomailla opiskellen.
Onneksi nämä rajoitteet eivät tule kotoa, kotona minua on aina kannustettu kaikessa mihin olen ryhtynyt, mitä jos muutama varoituksen sana on tullut annettua matkalle ohjeeksi. Sen sijaan surullisempaa on, että ohjeet tulevat ihmisiltä, joita olen pitänyt ystävinäni. "Asettuisit jo nyt aloilleen." "Mene aikuisten töihin ja osta asunto." "Mitä sinulla on tähän mennessä kasassa? Kokemuksia. Hahhahaa." En ole arvostellut muiden elämän valintoja, miksi siis en ansaitsisi samaa. Olisiko mahdollista, että olen tietoisesti pyrkinyt toisenlaisiin tavoitteisiin? Miksi meille kaikille pitäisi olla vain yksi tie: a) opiskele korkeintaan 25-vuotiaaksi b) löydä välittömästi se ala tai ammatti, joka tekee sinut onnelliseksi, ja jos niin ei käy, opi elämään sen kanssa c) mene töihin, jotta voit ostaa asunnon ja d) asetu aloilleen ja perusta perhe.
Ei siten, että edellä mainitussa mitään vikaa olisi, asiat vain eivät yleensä mene siten kuin suunnittelee. Elämä tulee tielle. Miksi on niin vaikea hyväksyä sitä ettei meille kaikille ole se sama tie oikea tie? En sano, että omat valintani olisivat juuri niitä fiksuimpia: opintolainaa niskassa vaikka muille jakaa ja teen edelleen tämän ikäisenä hanttihommia maksaakseni vuokran ja elämisen, vaikka plakkarissa on jo yksi ylempi ja yksi alempi korkeakoulututkinto. Mutta tällä hetkellä olen onnellinen juuri näin; olen saanut matkustaa, asua ulkomailla, opiskella sieluni riemusta, tavata uusia ihmisiä ja ystäviä ja kokea asioita. Olen vapaa lähtemään jos ja kun haluan. En ole tilivelvollinen kenellekään. En myöskään sano, etteikö tasaisempi elämä olisi hyvä, tai parempikin, valinta. Se ei vain ole minulle.
Tämä lienee on juuri koko asian ydin: elä ja anna elää.
Onneksi nämä rajoitteet eivät tule kotoa, kotona minua on aina kannustettu kaikessa mihin olen ryhtynyt, mitä jos muutama varoituksen sana on tullut annettua matkalle ohjeeksi. Sen sijaan surullisempaa on, että ohjeet tulevat ihmisiltä, joita olen pitänyt ystävinäni. "Asettuisit jo nyt aloilleen." "Mene aikuisten töihin ja osta asunto." "Mitä sinulla on tähän mennessä kasassa? Kokemuksia. Hahhahaa." En ole arvostellut muiden elämän valintoja, miksi siis en ansaitsisi samaa. Olisiko mahdollista, että olen tietoisesti pyrkinyt toisenlaisiin tavoitteisiin? Miksi meille kaikille pitäisi olla vain yksi tie: a) opiskele korkeintaan 25-vuotiaaksi b) löydä välittömästi se ala tai ammatti, joka tekee sinut onnelliseksi, ja jos niin ei käy, opi elämään sen kanssa c) mene töihin, jotta voit ostaa asunnon ja d) asetu aloilleen ja perusta perhe.
Ei siten, että edellä mainitussa mitään vikaa olisi, asiat vain eivät yleensä mene siten kuin suunnittelee. Elämä tulee tielle. Miksi on niin vaikea hyväksyä sitä ettei meille kaikille ole se sama tie oikea tie? En sano, että omat valintani olisivat juuri niitä fiksuimpia: opintolainaa niskassa vaikka muille jakaa ja teen edelleen tämän ikäisenä hanttihommia maksaakseni vuokran ja elämisen, vaikka plakkarissa on jo yksi ylempi ja yksi alempi korkeakoulututkinto. Mutta tällä hetkellä olen onnellinen juuri näin; olen saanut matkustaa, asua ulkomailla, opiskella sieluni riemusta, tavata uusia ihmisiä ja ystäviä ja kokea asioita. Olen vapaa lähtemään jos ja kun haluan. En ole tilivelvollinen kenellekään. En myöskään sano, etteikö tasaisempi elämä olisi hyvä, tai parempikin, valinta. Se ei vain ole minulle.
Tämä lienee on juuri koko asian ydin: elä ja anna elää.
lauantai 30. elokuuta 2008
Kerro mulle jotain uutta.
No en kerro. Mut voisin vaihteeksi kertoa että ahdistaa. Musta on pikku hiljaa tulossa aikuinen. Se on kamalaa. Mä meen aamulla töihin, jossa tehdään asioita, joista voin sanoa, että koulutuksestani (hallelujaa!!) on ollut hyötyä. Mulla on vakuutus ja kumisaappaat, aamulla laitan jalkaan tennarit, joissa kävellään töihin koska Teollisuuskatu on tietyömaa ja jotka töissä vaihdetaan korkokenkiin sekä kaksi jakkupukua. Istun työkavereiden kanssa lounaalla ja puhun työasioita. Lähden elämäni ensimmäiselle työmatkalle kolmen viikon päästä Tukholmaan. Näissäkin on jo ollut sulattelemista mutta...
Kyllästyin nimeltä mainitsemattoman pankin verkkopankkisähläilyihin vihdoinkin ja vaihdoin toiseen. Tiliä ei siis saa ilman henkilökohtaista visiittiä. Sinne menin, ja siellä odotti susi lampaiden vaatteissa! Mun ikäinen pankkitäti, joka rupesi iskemään pankki-visa yhdistelmän päälle säästötiliä, eläkesäästötiliä, rahastoja ties ja ties mitä sontaa. Hei, mä oon 27 ja elämäni ekassa työpaikassa, en todellakaan halua ajatella eläkettä vielä tässä vaiheessa. Arvaa lähdinkö sieltä eläkesäästötilin kanssa? No totta vitussa. Tosin vain 50 e 4 kertaa vuodessa,mikä "on kyllä todella vähän", sanoi täti mutta kun JUMALAUTA EN OLISI HALUNNUT OLLENKAAN. Soitan pankkiin maananataina ja perun sopimuksen. Säästötili, se on eri juttu. Eläke, ei herraisä.
No, oli jo ahdistunut ja hikinen melkein tunnin kestäneen markkinointipuheen ja noin 50 allekirjoituksen jälkeen ja olen tekemässä lähtöä. Tämä ei riitä tädille. Se rupee myymään mulle vakuutusta vakavan sairauden varalta. Aina vain paranee. Ok, en halua ajatella vielä eläkettä mutta vielä vähemmän sitä että saisin jokun seuraavista: syöpä, aivoinfarkti ja sydänkohtaus (plus 8 muuta). Täti vaahtoaa, ajattele 5 euroa kuukaudessa ja lääkärille ei tarvitse mennä kuin vasta kymmenen vuoden päästä, ja sitten jos siinä välillä todetaan joku sairaus niin se on 20 000 euroa puhtaana käteen, ja voit käyttää sen ihan miten vain! No hei, hienoa, saan rintasyövän ja lottovoiton alle 37v, kylläpäs on kivaa, ja voin mennä vaikka shoppailemaan. Sanon tädille, että ei kiitos mulla on sairaskuluvakuutus, se saa riittää. Mihin täti että niin mutta sitten jos joudut vaikka olemaan pois töistä ja sulla on lainaa niin voit vaikka maksa tuolla summalla niitä lainojen lyhennyksiä. VOI NY. Olishan se pitänyt tietää, omaa selustaa tässä turvataan. Jos mulla on sydänkohtaus alle 37 v viimeinen asia mistä mä huolehdin on jotku helvetin lainalyhennykset. Sanon tämän tädille. Täti toteaa, että voi sillä ostaa yksityisiä lääkäripalvelujakin, jos nyt haluaa. Huoh. Mulla on a) sairaskuluvakuutusja b) haluan kyllä sen verran vielä luottaa julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään, että jos mulla jotain vakavaa olis niin siihen kyllä sitten saa hoitoa.
Mietin taas pankin vaihtoa.
Aivot ylikuumenee, en halua ajatella.
Kyllästyin nimeltä mainitsemattoman pankin verkkopankkisähläilyihin vihdoinkin ja vaihdoin toiseen. Tiliä ei siis saa ilman henkilökohtaista visiittiä. Sinne menin, ja siellä odotti susi lampaiden vaatteissa! Mun ikäinen pankkitäti, joka rupesi iskemään pankki-visa yhdistelmän päälle säästötiliä, eläkesäästötiliä, rahastoja ties ja ties mitä sontaa. Hei, mä oon 27 ja elämäni ekassa työpaikassa, en todellakaan halua ajatella eläkettä vielä tässä vaiheessa. Arvaa lähdinkö sieltä eläkesäästötilin kanssa? No totta vitussa. Tosin vain 50 e 4 kertaa vuodessa,mikä "on kyllä todella vähän", sanoi täti mutta kun JUMALAUTA EN OLISI HALUNNUT OLLENKAAN. Soitan pankkiin maananataina ja perun sopimuksen. Säästötili, se on eri juttu. Eläke, ei herraisä.
No, oli jo ahdistunut ja hikinen melkein tunnin kestäneen markkinointipuheen ja noin 50 allekirjoituksen jälkeen ja olen tekemässä lähtöä. Tämä ei riitä tädille. Se rupee myymään mulle vakuutusta vakavan sairauden varalta. Aina vain paranee. Ok, en halua ajatella vielä eläkettä mutta vielä vähemmän sitä että saisin jokun seuraavista: syöpä, aivoinfarkti ja sydänkohtaus (plus 8 muuta). Täti vaahtoaa, ajattele 5 euroa kuukaudessa ja lääkärille ei tarvitse mennä kuin vasta kymmenen vuoden päästä, ja sitten jos siinä välillä todetaan joku sairaus niin se on 20 000 euroa puhtaana käteen, ja voit käyttää sen ihan miten vain! No hei, hienoa, saan rintasyövän ja lottovoiton alle 37v, kylläpäs on kivaa, ja voin mennä vaikka shoppailemaan. Sanon tädille, että ei kiitos mulla on sairaskuluvakuutus, se saa riittää. Mihin täti että niin mutta sitten jos joudut vaikka olemaan pois töistä ja sulla on lainaa niin voit vaikka maksa tuolla summalla niitä lainojen lyhennyksiä. VOI NY. Olishan se pitänyt tietää, omaa selustaa tässä turvataan. Jos mulla on sydänkohtaus alle 37 v viimeinen asia mistä mä huolehdin on jotku helvetin lainalyhennykset. Sanon tämän tädille. Täti toteaa, että voi sillä ostaa yksityisiä lääkäripalvelujakin, jos nyt haluaa. Huoh. Mulla on a) sairaskuluvakuutusja b) haluan kyllä sen verran vielä luottaa julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään, että jos mulla jotain vakavaa olis niin siihen kyllä sitten saa hoitoa.
Mietin taas pankin vaihtoa.
Aivot ylikuumenee, en halua ajatella.
perjantai 22. elokuuta 2008
Takaisin kotona
Kotimaassa ollaan! Tai on oltu jo vajaa kuukausi. Hyvä osa ajasta meni työkkärissä juoksemiseen (jooo-o, olen oikeasti työtön vaikka olen saanut hurjan 1500 tutkija-apurahan maaliskuussa; työkkärin mielestä sillä saattaa elää herroiksi koko kuusi kuukautta ja kenties pidempäänkin) ja asunnon metsästämiseen. Koti löytyi onneksi sitten loppujen lopuksi melko helposti ja asustan tällä hetkellä Kallio/Alppila/Vallila -kulmia suuressa kaupungissa. Ihanaa olla omassa rauhassa ja röhnättää kotona ja tehdä mitä kummallisempia hätäpikaruokaratkaisuja eikä tarvitse välittää siitä, tuleeko vuokratäti/kämppis koputtelemaan oveen. Eipä sen puoleen, kesän asuntoseura oli kyllä varsin mukaavaa mutta oma koti on aina oma koti.
Jäi tuossa viimeisinä viikkoina kirjoittelu hieman kehnolle tolalle kun ei muka ollut koskaan aikaa/energiaa/mitään sanottavaa. Elo toteutti itseään: töihin, kotiin, joskus syömään tai drinkille. Melkeen joka kerta oli kivaa, ravintolat ihania (varsinkin Greenwich Villagessa sijaitseva etiopialainen ravintola, NAM!!!) ja kulttuuririennoissa kului aika rattoisasti.
Yhden riennoista voisin ehkä nostaa esille. Olimme Central Parkissa kuuntelemassa New Yorkin filharmonisen konserttia, joka illan pimetessä soitti viimeisenä Sibeliuksen Finlandian. Puisto oli täynnä ihmisiä piknik-kamoineen mutta kun kappaleet kajahtivat soimaan, oli koko puisto hiljaa. On uskomatonta istua yhdessä maailman suurimmista kaupungeista, tuhansien ihmisten keskellä, keskellä kaupunkia puistossa, jonne ei kuulu liikenteen jatkuva melu ja kukaan ei sano sanaakaan koko kappaleen aikana. Paikalla ei ole ainuttakaan örveltäjää tai turhan tärkeää juppia, jonka on PAKKO ottaa tää puhelu. Finlandian kajahtaessa tummuvaan iltaan herkistyi koko suomalaisporukka. Ja ilta loppui ilotulituksiin.
Mitäs muuta?
Lyhyt viikonloppumatka Lake Georgelle, jossa oli ihanan viileää (ja New Yorkissa sinä viikonloppuna 39 astetta ja kosteaa kuin viidakossa). En päässyt Washingtoniin hyvistä aikomuksista huolimatta koskaan. Shame on me.
Matkalaukku painoi kymmenen kiloa liikaa ja sisälsi noin neljät parit ylimääräisiä (ei siis tarpeeseen ostettuja) kenkiä. Koneessa tihrustin muutaman kyyneleen ja harrastin itsesääliä ja nostalgiaa.
Sain perjantaina jo kolmen viikon palkan töistä, jippii. Olin tehnyt töitä 5 päivää. Hyvä suhde, sanoisin. Töissä on mukavaa mutta raskasta. Uuden oppiminen vie aina alkuun mehut ihan täysin. Nukuin viikonloppuna 10-12 tunnin yöunia, koska pääparka taisi toimia ylikierroksilla koko viikon. . Oli kuitenkin ihana palata vanhaan paikkaan, jossa heti ensimmäisenä päivänä kolme viime kerralta jo tuttua sihteeriä kokoontui mun huoneeseen ja halusi päivityksen kahden viime vuoden ajalta :) Olin ihan otettu... :')
Tajusin myös lihonneeni noin neljä kiloa kesän aikana. Urgh. Tästä sisuuntuneena kävin ostamassa Motivukselle salikortin joulukuuhun asti. Toivottavasti innostus ei lopu kesken. Tai, who am I kidding, ei mulla nyt juuri olisi innostusta edes alottaa mutta koska a) mahan pinta-ala kasvaa ja b) iskiaspaskaselkäni kiukuttelee taas, lienee parasta ottaa itseään niskasta kiinni ja raahata laiska persus jumppaan. Bikinikunto 2009 here I come. Juu, ja sitten menen Haisulin ja porukoiden kanssa kokeilemaan joskos salibandykärpänen purisi tällä kertaa...muistan kyllä että lukiossa se oli kyllä tosi kivaa mutta lukiossa tämä tyttö oli myös _aika_ paljon paremmassa kunnossa ja pienemmässä kuosissa.
Mun koti on kiva: 40 neliötä yksiötä alkovilla ja keittiölla, ikkunalaudat, joilla voi istua ja katsella ikkunasta ulos teekuppi kädessä, kylppäriin mahtuu pesukone, vanha kivitalo ja ikkunat sisäpihalle. Miinusta: vuokratädin varsin rumat lastulevyiset pyökinsävyiset kaapit, jotka riitelee mun kaikkien muiden huonekalujen kanssa. Ja joille ei ole paikkaa sitten missään, kele. Suunnittelin jo, että soittaisin tädille ja kertoisin traagisesta tulipalosta, joka onneksi rajoittui em. vaatekaappeihin. Murr.
Luulen, että minua vaivaa myös jonkinasteinen paluushokki. En saa mitään fiksua aikaiseksi. Möllötän kotona, katson pahvilaatikoita nurkassa enkä halua koskea niihin. Pelkään, että joudun pakkaamaan ne taas pian uudelleen - miksi siis edes aloittaa. Olen oppinut vihaamaan muuttamista. Olen muuttanut viimeisen 8 vuoden aikana noin 10 kertaa. Luulen, että äiti ja isä inhoavat muuttamista vielä minuakin enemmän. Iskä ja Juuso kantoivat taas miljoonatta kertaa painavaa pesukonetta kuudenteen kerrokseen.
On kyllä ihana olla takaisin Suomessa, vaikka New Yorkista kovasti pidinkin. Olen koko viime viikon tapaillut ystäviä. Pilvi raahasi kitisemättä kanssani vaatekaappeja ja koitti keksiä kovasti mitä niille tehtäisiin. Olin niin iloinen avusta, että meinasin jälkeenpäin huomaamattani maksaa Weeruskassa paitsi meidän, niin myös naapuripöydän ruuat vaikka lasku oli melkein kaksinkertainen. Hups heijaa. Viime perjantaina vietettiin iltaa melkeenpä vanhaan tapaan Reetan ja Annamarin kanssa. Tuli ihan ikävä opiskeluaikoja ja jopa Turkua :) Ja lauantaina tuli treffattua Laura, joka oli niin ihanan iloisen ja pirtsakan ja onnellisen oloinen, että itsellekin tuli hyvä mieli! Tiistaina vierailin Hannan luona kummityttö Iisaa katsomassa Järvenpäässä ja eilen tuli sisko yökylään ja käytiin Runokuu tapahtumassa Quo Vadiksen jurtassa. Ulla tulee illalla kahville. Lähden siskon kanssa Saloon iltajunalla ja toivon tapaavani serkun. Ensi viikolla tapaan kaksi vanhaa ala-aste kaveria, joita en kumpaakaan ole nähnyt kuuten vuoteen. Toinen (tai kolmas) kummityttökin pitäisi saada mahdutettua aikatauluun. Aikamoista kiertelyä!
Joo.
Koitan antaa pölyn taas laskeutua ja sitten katsotaan mitä tuolta muistilokeroista paljastuu kesän tapahtumia. Jossain vaiheessa voisin ihan kirjoittaa auki YKn työkokemuksiakin, annan niiden kuitenkin vielä hetken marinoitua pääkopassa. Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.
Jäi tuossa viimeisinä viikkoina kirjoittelu hieman kehnolle tolalle kun ei muka ollut koskaan aikaa/energiaa/mitään sanottavaa. Elo toteutti itseään: töihin, kotiin, joskus syömään tai drinkille. Melkeen joka kerta oli kivaa, ravintolat ihania (varsinkin Greenwich Villagessa sijaitseva etiopialainen ravintola, NAM!!!) ja kulttuuririennoissa kului aika rattoisasti.
Yhden riennoista voisin ehkä nostaa esille. Olimme Central Parkissa kuuntelemassa New Yorkin filharmonisen konserttia, joka illan pimetessä soitti viimeisenä Sibeliuksen Finlandian. Puisto oli täynnä ihmisiä piknik-kamoineen mutta kun kappaleet kajahtivat soimaan, oli koko puisto hiljaa. On uskomatonta istua yhdessä maailman suurimmista kaupungeista, tuhansien ihmisten keskellä, keskellä kaupunkia puistossa, jonne ei kuulu liikenteen jatkuva melu ja kukaan ei sano sanaakaan koko kappaleen aikana. Paikalla ei ole ainuttakaan örveltäjää tai turhan tärkeää juppia, jonka on PAKKO ottaa tää puhelu. Finlandian kajahtaessa tummuvaan iltaan herkistyi koko suomalaisporukka. Ja ilta loppui ilotulituksiin.
Mitäs muuta?
Lyhyt viikonloppumatka Lake Georgelle, jossa oli ihanan viileää (ja New Yorkissa sinä viikonloppuna 39 astetta ja kosteaa kuin viidakossa). En päässyt Washingtoniin hyvistä aikomuksista huolimatta koskaan. Shame on me.
Matkalaukku painoi kymmenen kiloa liikaa ja sisälsi noin neljät parit ylimääräisiä (ei siis tarpeeseen ostettuja) kenkiä. Koneessa tihrustin muutaman kyyneleen ja harrastin itsesääliä ja nostalgiaa.
Sain perjantaina jo kolmen viikon palkan töistä, jippii. Olin tehnyt töitä 5 päivää. Hyvä suhde, sanoisin. Töissä on mukavaa mutta raskasta. Uuden oppiminen vie aina alkuun mehut ihan täysin. Nukuin viikonloppuna 10-12 tunnin yöunia, koska pääparka taisi toimia ylikierroksilla koko viikon. . Oli kuitenkin ihana palata vanhaan paikkaan, jossa heti ensimmäisenä päivänä kolme viime kerralta jo tuttua sihteeriä kokoontui mun huoneeseen ja halusi päivityksen kahden viime vuoden ajalta :) Olin ihan otettu... :')
Tajusin myös lihonneeni noin neljä kiloa kesän aikana. Urgh. Tästä sisuuntuneena kävin ostamassa Motivukselle salikortin joulukuuhun asti. Toivottavasti innostus ei lopu kesken. Tai, who am I kidding, ei mulla nyt juuri olisi innostusta edes alottaa mutta koska a) mahan pinta-ala kasvaa ja b) iskiaspaskaselkäni kiukuttelee taas, lienee parasta ottaa itseään niskasta kiinni ja raahata laiska persus jumppaan. Bikinikunto 2009 here I come. Juu, ja sitten menen Haisulin ja porukoiden kanssa kokeilemaan joskos salibandykärpänen purisi tällä kertaa...muistan kyllä että lukiossa se oli kyllä tosi kivaa mutta lukiossa tämä tyttö oli myös _aika_ paljon paremmassa kunnossa ja pienemmässä kuosissa.
Mun koti on kiva: 40 neliötä yksiötä alkovilla ja keittiölla, ikkunalaudat, joilla voi istua ja katsella ikkunasta ulos teekuppi kädessä, kylppäriin mahtuu pesukone, vanha kivitalo ja ikkunat sisäpihalle. Miinusta: vuokratädin varsin rumat lastulevyiset pyökinsävyiset kaapit, jotka riitelee mun kaikkien muiden huonekalujen kanssa. Ja joille ei ole paikkaa sitten missään, kele. Suunnittelin jo, että soittaisin tädille ja kertoisin traagisesta tulipalosta, joka onneksi rajoittui em. vaatekaappeihin. Murr.
Luulen, että minua vaivaa myös jonkinasteinen paluushokki. En saa mitään fiksua aikaiseksi. Möllötän kotona, katson pahvilaatikoita nurkassa enkä halua koskea niihin. Pelkään, että joudun pakkaamaan ne taas pian uudelleen - miksi siis edes aloittaa. Olen oppinut vihaamaan muuttamista. Olen muuttanut viimeisen 8 vuoden aikana noin 10 kertaa. Luulen, että äiti ja isä inhoavat muuttamista vielä minuakin enemmän. Iskä ja Juuso kantoivat taas miljoonatta kertaa painavaa pesukonetta kuudenteen kerrokseen.
On kyllä ihana olla takaisin Suomessa, vaikka New Yorkista kovasti pidinkin. Olen koko viime viikon tapaillut ystäviä. Pilvi raahasi kitisemättä kanssani vaatekaappeja ja koitti keksiä kovasti mitä niille tehtäisiin. Olin niin iloinen avusta, että meinasin jälkeenpäin huomaamattani maksaa Weeruskassa paitsi meidän, niin myös naapuripöydän ruuat vaikka lasku oli melkein kaksinkertainen. Hups heijaa. Viime perjantaina vietettiin iltaa melkeenpä vanhaan tapaan Reetan ja Annamarin kanssa. Tuli ihan ikävä opiskeluaikoja ja jopa Turkua :) Ja lauantaina tuli treffattua Laura, joka oli niin ihanan iloisen ja pirtsakan ja onnellisen oloinen, että itsellekin tuli hyvä mieli! Tiistaina vierailin Hannan luona kummityttö Iisaa katsomassa Järvenpäässä ja eilen tuli sisko yökylään ja käytiin Runokuu tapahtumassa Quo Vadiksen jurtassa. Ulla tulee illalla kahville. Lähden siskon kanssa Saloon iltajunalla ja toivon tapaavani serkun. Ensi viikolla tapaan kaksi vanhaa ala-aste kaveria, joita en kumpaakaan ole nähnyt kuuten vuoteen. Toinen (tai kolmas) kummityttökin pitäisi saada mahdutettua aikatauluun. Aikamoista kiertelyä!
Joo.
Koitan antaa pölyn taas laskeutua ja sitten katsotaan mitä tuolta muistilokeroista paljastuu kesän tapahtumia. Jossain vaiheessa voisin ihan kirjoittaa auki YKn työkokemuksiakin, annan niiden kuitenkin vielä hetken marinoitua pääkopassa. Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Laupias samarialainen
Kuka sanoi että suurkaupungeissa on vain roistoja? Hävitin eilen lompakkoni metrossa ja kiva tyttö löysi sen, soitti minulla (luojan kiitos lompakossa oli käyntikorttini) ja toi käyttämättömäna ja 160 dollaria edelleen sisällä käteen. Oih ja voih. Ja kaikki tämä tapahtui ennen kuin huomasin lompakkoni edes hävinneen....
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Piknik Hudson-joen rannalla
Eilen suuntasimme kämppikseni suomalaisen Viljan kanssa piknikille vuokranantajamme Eileenin kanssa. Parin korttelin päästä kotoa on pieni puisto, community garden, jossa on piknikpöytiä ja uskomattoman hienot näkymät Hudsonjoelle ja Queensborough Bridgelle.
Ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi: mozzarella-tomaatti-basilika salaatti, jonka mozzarella on ostettu ikivanhasta italialaisesta putiikista, joka myy vain ja ainoastaan tätä mozarellaa, ja joka ei ole ikinä käynyt jääkaapissa. Niiiiin hyvää. Sitten oli guacamolea ja salsaa nachojen kera, herkullista salamia, viinipypäleitä, kirsikkatomaatteja, patonkia, valkosipulituorejuustoa, marinoituja artisokan sydämiä, kalamata-oliiveja, olutta ja viiniä ja jälkiruuaksi maailman parhiata salt water brownieseja. Ahhh. 
Ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi: mozzarella-tomaatti-basilika salaatti, jonka mozzarella on ostettu ikivanhasta italialaisesta putiikista, joka myy vain ja ainoastaan tätä mozarellaa, ja joka ei ole ikinä käynyt jääkaapissa. Niiiiin hyvää. Sitten oli guacamolea ja salsaa nachojen kera, herkullista salamia, viinipypäleitä, kirsikkatomaatteja, patonkia, valkosipulituorejuustoa, marinoituja artisokan sydämiä, kalamata-oliiveja, olutta ja viiniä ja jälkiruuaksi maailman parhiata salt water brownieseja. Ahhh. 
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Meni juhannus ja 4th of July
Ja oli mukavaa! Reetta lähti juuri ennen juhannusta, ehdin hetkisen hengähtää ja sitten tuli Ellu kymmeneksi päiväksi. Ellun kanssa aikaan saatiin hävettävän vähän turistointimielessä, käveltiin sentään Brooklyn Bridge; nähtiin vapaudenpatsas Staten Island Ferryltä; kahlattiin Staten Islandilla ja kerättiin simpukoita; käveltiin Brooklyn Heights alueelle (pitäisi olla Brooklynin kaunein kaupunginosa); mentiin saksalaistyyppiseen oluttupaan istumaan; kokeiltiin useita vegaanisia ravintoloita, joita tämän kokoisesta kaupungista kyllä onneksi löytyy vaikka muille jakaa; piknik Central Parkissa ja toisella kerralla riksalla Central Parkin ympäri. Oppaaksi saimme venäläisen Dimitrin, joka osasi englantia jokseenkin sen verran että osasi ulkoa luetella Central Parkin nähtävyydet. Kesken kierroksen iski kamala kaatosade, joten menimme Dimitrin kanssa sadetta pitämään vajaaksi tunniksi, jonka aikana kerrottiin hitaasti ja moneen kertaan mistä tulimme jne. Lopputuloksena tosin taisi olla että Dimitri luuli siskoa henkilökohtaiseksi stylistiksi ja minua Suomen korruptoituneeksi pääministeriksi :)
Brooklyn Heights
Manhattan skyline
Ellu ja riksakuskimme Dimitri
Kesäkuun lopussa loppui Nooran harjoittelu edustustossa ja sen kunniaksi kävimme viimeisen kerran YKn baarissa Delegates Loungessa juomassa lasilliset valkoviiniä. Ja tietenkin poseerattiin viimeisen päälle :)
Juhannuksta vietimme suomalaisporukassa, ja boikotoimme tarkoituksella ruotsalaisten järjestämiä juhannusjulia, koska ruotsalaiset yrittivät omia juhannuksen ruotsalaisena juhlana. Pah! Heinäkuussa saimme taas yhden harkkarin porukkaan, tällä kertaa ihan miespuolisen! Harvinaista herkkua kuulemma. Tämänkin vuoden harjoittelijoista vain kolme 14:sta on miespuolisia. Kansainväliset ympäristöt ovat nykyään kovin naispainotteisia.
4th of July, Amerikan itsenäisyyspäivä, oli sateinen. Aloitettelimme iltaa Marjon ja Hennin luona Roosevelt Islandilla, söimme eväitä suihkuverhon päällä olohuoneen lattialla ja sieltä jatkoimme monen mutkan kautta Brooklyniin chileläisten harkkaripoikien kotibileisiin. Talossa oli kattoterassi, josta näki ilotulitukset ja täytyy kyllä sanoa, että olivat aikalailla komeimmat ilotulitukset, jotka olen nähnyt vähään aikaan. Puoli tuntia räiskynää :)
Kahdeksan päivää töitä jäljellä - aika on mennyt niin nopeaan ettei ikinä uskoisi! Lennot Suomeen ovat tosin vasta 28.7. eli ehdin vielä vähän katsella ympärilleni. Tarkoituksenani olisi aikakin Washingtoniin päästä, mahdollisesti Philadephiaan ja Bostoniinkin. Katsotaan mihin aika riittää ja lompakko venyy. Onhän tällä Nykissäkin näkemistä vieläkin, kohta kolmen kuukauden jälkeen.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
Sekava päivitys
Uuh, tiedättehän, joskus vain tapahtuu niin paljon että kynä (tai tässä tapauksessa kai näppis) menee tukkoon. Reetta oli täällä viikon, jei, ja sai minut ihan hieman koti-ikäväiseksi. Ei siksi, että kaipaisin jotain fyysistä paikkaa (jos ei lasketa mukaan omaa, ihanaa sänkyäni, joka on n. 20 kertaa pehmeämpi kuin tämä täkäläinen ja ehkä myös hieman saunomista) vaan siksi, että minulla on ikävä teitä. Ikävä kaikkia ihan pöhköjä juttuja, äitin ja isän takapihaa, jossa voi ottaa rauhassa aurinkoa, koska naapurissa ei ole muuta kuin oravia ja sen sellaisia. Hiljaisuuttakin. Täällä on ihan kamala mökä koko ajan.
Toisaalta nyt jo kammottaa takaisin lähteminen vaikkakin oli mukava kuulla syksyn työpaikasta sähköpostitse ja ihan kahdelta ihmiseltä kuinka kiva on, että juuri minä tulen heille töihin. Tämä aika täällä on ollut lievästi surrealistista: olen taas kuin vaihto-oppilaana, päivät kuluvat nopeaan, ihmisiin tutustuu kamalalla vauhdilla ja sitten ne jo lähtevät. Ensimmäinen meistä harkkareista lopettaa jo ensi viikolla! Ei uskoisi, että kohta kaksi kuukautta on mennyt.
Sisko tulee sunnuntaina, mukavaa sekin ja lomani alkaa huomisen jälkeen. Perjantai on meillä valtion virkamiehillä vapaa ja maanantaista alan lomailla ja lomailen kokonaista kuusi päivää. Sitten viimeinen puristus kesäECOSOC -kokousten kanssa ja humpsista vaan olen koneessa. Kesän ECOSOC-sessioon kuuluu vastuu alueestani humanitaarisen avun segmentti, joka on varmasti mielenkiintoinen, tänä keväänä on tullut aikaa kulutettua ihan kiitettävästi Kiinan ja Myanmarin jälkimainingeissa.
Tällä on tullut tavattua taas niin monia mahtavia ihmisiä, joiden kanssa toivoo, että tulisi jatkossakin pidettyä yhteyttä ja varmasti tuleekin, ainakin jos pysytään Suomessa. Sitten on myös sellaisia, jotka lipuvat ja lipuivat ohi ja joista tietää, että vaikka olisi kuinka mukava tavata uudestaan niin kaksi tai kolme mannerta ja siihen liittyen raha-asiat saattavat tulla väliin. Mutta kai niistä pienistäkin hetkistä pitää olla onnellinen. Ja kuka tietää, ehkäpä joku päivä löydän itseni jostain kummallisesta maailman kolkasta jotain täällä tapaamaani tuttua moikkaamassa. Olisihan se kivaa.
Olen solahtanut tähän kaupunkiin jokseenkin kivuttomasti: vaihtelen metrosta toiseen sulavasti Starbucksin grande Americano kädessä ja käsilaukku tiukasti kainalossa ja korvalappustereot korvilla, niinkuin kaikki muutkin. Ja niin kuin kaikki muutkin, minäkin olen jostain muualta. Kaikki Manhattanilla ovat. En ole tavannut vielä ainuttakaan paljasjalkaista, parhaista yrityksistäni huolimatta.
Niin, sitä kosmopoliittisuuttani tosin syö se, että viikonloppuna ei meinattu Reetan kanssa päästä Brooklynistä sitten millään, oli pakko kävellä Brooklyn Bridge, joka tosin oli mahtava mutta matkaa Brooklynistä Upper West Sidelle tehtiin tunnin sijasta kolme. Mutta ei puhuta siitä :)
Viime viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon etten tiedä mistä oikein aloittaa. Pistän siis tiivistetysti.
1. Reetta
2. Sushia, paljon. Mums.
3. Shoppailua, paljon. Au.
4. Hukattu pankkikortti. Onneksi vain tosin automaattiin mutta samma det, olen tällä hetkellä kortiton.
5. Monta, monta nähtävyyttä mm. edellä mainittu Brooklyn Bridge ja eilinen kiertoajelu double-decker bussin kyydissä oppaan kanssa, joka oli köyhän miehen Conan O'Brian.
5. Letkeää suomijazzia klubilla nimeltä Nublu.
6. Loistikas Sex and the City -ilta kera 21 YK-harkkarin, joista karhunosa oli suomalaisia; ilta, joka sisälsi italialaista ruokaa ja ehkä parhaan mansikkamargaritan aikoihin, itse elokuvan sekä em. letkeää jazz-musaa.
7. Juhannuksen vietto suuressa porukassa keskellä Manhattania.
Koitan palata em. juttuihin huomenna, tai heti kun vaan saan aikaiseksi. Olen hävyttömän huonosti saanut päivitettyä, aika vain juoksee niin nopeaan ja koko ajan tuntuu olevan menoa. Ei välttämättä mitään sen kummempaa mutta suurkaupungista on kai otettava lyhyessä ajassa kaikki irti mikä saa. Huomenna suuntaamme Museum of Modern Artiin, jonne pääsee YK-passilla ilmaiseksi. Ihan kiva juttu sekin, museo on valtava, ja sisäänpääsy 20 dollaria. Ilmasella sisään pääsyllä voi hyvin mennä museoon, katsella juuri niin kauan kuin jaksaa ja palata sitten taas takaisin. Keskittymiskyky kun on rajallinen ja kokoelmasta saa varmasti paljon enemmän irti pienissä erissä.
Sellaisia. Koitan taas palata piakkoin.
Toisaalta nyt jo kammottaa takaisin lähteminen vaikkakin oli mukava kuulla syksyn työpaikasta sähköpostitse ja ihan kahdelta ihmiseltä kuinka kiva on, että juuri minä tulen heille töihin. Tämä aika täällä on ollut lievästi surrealistista: olen taas kuin vaihto-oppilaana, päivät kuluvat nopeaan, ihmisiin tutustuu kamalalla vauhdilla ja sitten ne jo lähtevät. Ensimmäinen meistä harkkareista lopettaa jo ensi viikolla! Ei uskoisi, että kohta kaksi kuukautta on mennyt.
Sisko tulee sunnuntaina, mukavaa sekin ja lomani alkaa huomisen jälkeen. Perjantai on meillä valtion virkamiehillä vapaa ja maanantaista alan lomailla ja lomailen kokonaista kuusi päivää. Sitten viimeinen puristus kesäECOSOC -kokousten kanssa ja humpsista vaan olen koneessa. Kesän ECOSOC-sessioon kuuluu vastuu alueestani humanitaarisen avun segmentti, joka on varmasti mielenkiintoinen, tänä keväänä on tullut aikaa kulutettua ihan kiitettävästi Kiinan ja Myanmarin jälkimainingeissa.
Tällä on tullut tavattua taas niin monia mahtavia ihmisiä, joiden kanssa toivoo, että tulisi jatkossakin pidettyä yhteyttä ja varmasti tuleekin, ainakin jos pysytään Suomessa. Sitten on myös sellaisia, jotka lipuvat ja lipuivat ohi ja joista tietää, että vaikka olisi kuinka mukava tavata uudestaan niin kaksi tai kolme mannerta ja siihen liittyen raha-asiat saattavat tulla väliin. Mutta kai niistä pienistäkin hetkistä pitää olla onnellinen. Ja kuka tietää, ehkäpä joku päivä löydän itseni jostain kummallisesta maailman kolkasta jotain täällä tapaamaani tuttua moikkaamassa. Olisihan se kivaa.
Olen solahtanut tähän kaupunkiin jokseenkin kivuttomasti: vaihtelen metrosta toiseen sulavasti Starbucksin grande Americano kädessä ja käsilaukku tiukasti kainalossa ja korvalappustereot korvilla, niinkuin kaikki muutkin. Ja niin kuin kaikki muutkin, minäkin olen jostain muualta. Kaikki Manhattanilla ovat. En ole tavannut vielä ainuttakaan paljasjalkaista, parhaista yrityksistäni huolimatta.
Niin, sitä kosmopoliittisuuttani tosin syö se, että viikonloppuna ei meinattu Reetan kanssa päästä Brooklynistä sitten millään, oli pakko kävellä Brooklyn Bridge, joka tosin oli mahtava mutta matkaa Brooklynistä Upper West Sidelle tehtiin tunnin sijasta kolme. Mutta ei puhuta siitä :)
Viime viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon etten tiedä mistä oikein aloittaa. Pistän siis tiivistetysti.
1. Reetta
2. Sushia, paljon. Mums.
3. Shoppailua, paljon. Au.
4. Hukattu pankkikortti. Onneksi vain tosin automaattiin mutta samma det, olen tällä hetkellä kortiton.
5. Monta, monta nähtävyyttä mm. edellä mainittu Brooklyn Bridge ja eilinen kiertoajelu double-decker bussin kyydissä oppaan kanssa, joka oli köyhän miehen Conan O'Brian.
5. Letkeää suomijazzia klubilla nimeltä Nublu.
6. Loistikas Sex and the City -ilta kera 21 YK-harkkarin, joista karhunosa oli suomalaisia; ilta, joka sisälsi italialaista ruokaa ja ehkä parhaan mansikkamargaritan aikoihin, itse elokuvan sekä em. letkeää jazz-musaa.
7. Juhannuksen vietto suuressa porukassa keskellä Manhattania.
Koitan palata em. juttuihin huomenna, tai heti kun vaan saan aikaiseksi. Olen hävyttömän huonosti saanut päivitettyä, aika vain juoksee niin nopeaan ja koko ajan tuntuu olevan menoa. Ei välttämättä mitään sen kummempaa mutta suurkaupungista on kai otettava lyhyessä ajassa kaikki irti mikä saa. Huomenna suuntaamme Museum of Modern Artiin, jonne pääsee YK-passilla ilmaiseksi. Ihan kiva juttu sekin, museo on valtava, ja sisäänpääsy 20 dollaria. Ilmasella sisään pääsyllä voi hyvin mennä museoon, katsella juuri niin kauan kuin jaksaa ja palata sitten taas takaisin. Keskittymiskyky kun on rajallinen ja kokoelmasta saa varmasti paljon enemmän irti pienissä erissä.
Sellaisia. Koitan taas palata piakkoin.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
Six Flags huvipuistossa ja Museum Mile
Päädyimme työpaikan virkistyspäivänä loppujen lopuksi kuitenkin Six Flags huvipuistoon. 13 vuoristoradasta kolusimme laskujeni mukaan kymmenen, lisäksi muutama muu laite. Ilma oli aivan mahtava, n. 30 astetta, pieni tuulenvire ja aurinko paistoi taivaantäydeltä! Alla puiston hurjin vuoristorada Kinga Ka, joka ottaa vauhtia 127 mailiin tunnissa (eli reilu 200 km/h) sitten luotisuoraa ylöspäin 427 jalkaan (130m) ja 90 suoraan alas. Mun oli korkeanpaikan kammossani pakko jättää väliin, vaikka muut menivätkin. Nitro vuoristorata 65 metrin pudotuksella oli mulle tarpeeksi ja Nitron 128km tunnissa veti jo posket ihan tarpeeksi korviin makuuni. Mutta kivaa oli!!!
Maailmanpyörästä näki puiston mukavasti. 
Keskiviikkona oli ns. Museum Milella ilmainen sisäänpääsy kaikkiin museoihin ja päätin mennä töiden jälkeen sinne kiertelemään. Museum Milen varrella n. 86 kadulta aina 116 kadulle 5 avenuella sijaisee useita museoita mm. Museum of Modern Art, Guggenheim jne. Jonot olivat aivat kamalat! Pääsyin vain kävelemään museomailia ja katsemaan kadulla esiintyviä taiteilijoita. Tapahtuma oli vähän kuin Taiteiden yö, mutta ilman puistokemistejä. Museomaili oli suljettu 23 kadunmitalta, ja kadulla oli väriliituja joilla piirtää asfattiin.
Nitro; Alla em. hurja Kingda Ka.
Maailmanpyörästä näki puiston mukavasti. 
Keskiviikkona oli ns. Museum Milella ilmainen sisäänpääsy kaikkiin museoihin ja päätin mennä töiden jälkeen sinne kiertelemään. Museum Milen varrella n. 86 kadulta aina 116 kadulle 5 avenuella sijaisee useita museoita mm. Museum of Modern Art, Guggenheim jne. Jonot olivat aivat kamalat! Pääsyin vain kävelemään museomailia ja katsemaan kadulla esiintyviä taiteilijoita. Tapahtuma oli vähän kuin Taiteiden yö, mutta ilman puistokemistejä. Museomaili oli suljettu 23 kadunmitalta, ja kadulla oli väriliituja joilla piirtää asfattiin. maanantai 2. kesäkuuta 2008
Lisää kuvia: juhlimassa Pauliinan ja Hennin synttäreitä viikonloppuna
Henni, Noora ja Marjo
Henni ja Magnus, Eevan kaveri, Washington DCn suurlähetystöstä
Minä ja Eeva konsulaatin puolelta
Eeva, minä ja Laura YK-sihteristön puolelta
Noora meiltä YKEltä ja Marjo, joka aloittaa maanantaina meillä harjoittelijana
Eeva, Magnus ja Henni meiltä YKEltä Kivaa oli, kuten näkyy. Unohdin kokonaan, että olin ottanut kameran mukaan, joten alkuillasta ei kuvia ole. Olimme syömässä paikassa nimeltä Cafetasia, jossa oli todella hyvää thaimaalaista ruokaa ja todella huolimatonta ja hidasta palvelua. Mukava ilta kuitenkin kaikenkaikkiaan.
tiistai 27. toukokuuta 2008
Iltapäivä Central Parkissa - kuvamerkintä
Kamerani sanoi itsensä irti viime viikolla, joten tänään läksin kamerakauppaan ja tulin kotiin kivan ja kompaktin Canonin kanssa. Alla satoa tästä päivästä.
Tänään oli Memorial Day, kaatuneitten muistopäivä ja YK kiinni. Ilma oli mahtava, joten päätimme lähteä Nooran ja Hennin kanssa Central Parkiin viettämään iltapäivää. Haettiin Whole Foods luomukaupasta salaatit ja mentii seuraamaan baseballia.
Kaunis ilma ajoi muitakin aurinkoa palvomaan...tämä paikka oli "hiljainen puisto", kovin rauhallista ei tosin varmasti ole tällaisessa tungoksessa.
Puistossa oli vaikka mitä ohjelmaa jazzista ja kuoresityksistä alkaen.
lauantai 17. toukokuuta 2008
Euroopan likainen mies ottaa kuriinpalautuksen tosissaan
Britannia haluaa hiilidioksidit nolliin
Hieno juttu! Nelisen vuotta sitten ollessani vaihdossa Skotlannissa, koko ympäristöherääminen oli ihan alkutekijöissään. Yliopiston opiskelijakylään tuli vasta keväällä 2004 mahdollisuus kierrättää! Ja harva kierrätti siltikään. Britit ovat ottaneet melkoisen tiukan kuriinpalautuksen ja mikä sen hienompaa. Hallitus ajaa tiukkaa linjaa. Maailmallakin Britit ovat ilmastonmuutosta vastaan taistellessa etunokassa: 2007 astui voimaan maailman ensimmäinen sitova hiilidioksidipäästöihin liittyvä laki, joka asettaa hallituksen vastuuseen hiilidioksidipäästöjen leikkaamiseesta; oppositiopuolueen puheenjohtaja polkee aamuisin pyörällä töihin jne.
Niin se maailma muuttuu mutta melkoisen paljon siihen vaaditaan poliittista tahtoa.
Saatisiinko sitä meille Suomeenkin? Tai jopa tänne Amerikkaan?
Hieno juttu! Nelisen vuotta sitten ollessani vaihdossa Skotlannissa, koko ympäristöherääminen oli ihan alkutekijöissään. Yliopiston opiskelijakylään tuli vasta keväällä 2004 mahdollisuus kierrättää! Ja harva kierrätti siltikään. Britit ovat ottaneet melkoisen tiukan kuriinpalautuksen ja mikä sen hienompaa. Hallitus ajaa tiukkaa linjaa. Maailmallakin Britit ovat ilmastonmuutosta vastaan taistellessa etunokassa: 2007 astui voimaan maailman ensimmäinen sitova hiilidioksidipäästöihin liittyvä laki, joka asettaa hallituksen vastuuseen hiilidioksidipäästöjen leikkaamiseesta; oppositiopuolueen puheenjohtaja polkee aamuisin pyörällä töihin jne.
Niin se maailma muuttuu mutta melkoisen paljon siihen vaaditaan poliittista tahtoa.
Saatisiinko sitä meille Suomeenkin? Tai jopa tänne Amerikkaan?
sunnuntai 11. toukokuuta 2008
Nukkuminen on ihan maailman parasta
Tänään koisailin jo johonkin puol kymmeneen asti. Jippii. Ehkäpä taas jaksaa uuden viikon uusin voimin.
Eilen oltiin tosiaan Nooran kanssa visiitillä ihan Brooklynin eteläkärjessä Coney Islandilla, ajeltiin parissa huvipuistovimpaimessa ja syötiin jätskiä meren rannassa.
Alue on tosi kiva mutta hirmuisen rapistunut, mikä on sääli mutta ilmeisesti alueelle on kehityssuunnitelmia tiedossa. Astroland-"huvipuistossa" sijaitseva Cyclone-vuoristorata oli aika huima; sellainen vanha puinen vuoristorata, rakennettu josku 20-luvulla joka nitisee ja natisee ja jossa jyrkin alamäki on 60 astetta. Ottaa muuten mahasta!
Tänään vielä leffaan illalla katsomaan Forgetting Sarah Marshall -nimistä elokuvaa Union Squarelle. Sitten taas jaksaakin ensi viikon mainiosti!
Eilen oltiin tosiaan Nooran kanssa visiitillä ihan Brooklynin eteläkärjessä Coney Islandilla, ajeltiin parissa huvipuistovimpaimessa ja syötiin jätskiä meren rannassa.
Alue on tosi kiva mutta hirmuisen rapistunut, mikä on sääli mutta ilmeisesti alueelle on kehityssuunnitelmia tiedossa. Astroland-"huvipuistossa" sijaitseva Cyclone-vuoristorata oli aika huima; sellainen vanha puinen vuoristorata, rakennettu josku 20-luvulla joka nitisee ja natisee ja jossa jyrkin alamäki on 60 astetta. Ottaa muuten mahasta!
Tänään vielä leffaan illalla katsomaan Forgetting Sarah Marshall -nimistä elokuvaa Union Squarelle. Sitten taas jaksaakin ensi viikon mainiosti!
lauantai 10. toukokuuta 2008
Puolikuollut ruoja
Uuuh, on tää päivitys vähän jäänyt...Oon tehnyt ihan älyttömän pitkää viikkoa kun täällä on nyt kaksiviikkoinen kestävän kehityksen komissio menossa. Aamulla puoli kahdeksaan, illalla kuudelta pois ja vielä pariksi kolmeksi tuntia sivutapahtumiin kuuntelemaan osittain omaksi iloksi ja osittain ihan ns. ammatillisessa mielessä. Olen käynyt kuuntelemassa esitelmiä mm. luomuviljelystä, ruokaturvaalisuudesta (joka on nyt tosi iso juttu), kestävästä kulutuksesta ja maankäytönhallinasta. Luomuviljelytilaisuus oli kiva, sen jälkeen sai luomuviljeltyjä cocktailpaloja ja luomukahvia. Eli kannatti kykkiä YKlla puoli yhdeksään illalla :)
Ennen yhdeksää en ole ollut kertaakaan tällä viikolla kotona. Keskiviikkona tosin oli UN Hospitality Clubin tilaisuus Saks Fith Avunuella (designer tavaratalo) ja saatiin hirmuisen hyvää valkkaria ja alkupaloja (minipitsoja, minihampurilaisia, kookoskatkarapuja, järjettömän kokoisia juustopaloja, hedelmiä jne). Siell oli myös mahdollisuus "freshen up" paikalla olevan meikkaajan avustuksella ja kaupan päälle miinus 15% sen päivän ostoksista. Tosin jostain 1600 dollarin laukusta 15 prosenttia ei paljoa auta....hehe. Mulla olis ollu varaa varmaan johonkin muovipussiin sieltä. Mutta itse cocktail tilaisuus oli kiva, se alkoi seitsemältä, kauppa meni kiinni kahdeksalta ja sitten meillä oli tunti aikaa kahdeksasta yhdeksään private shoppingiin ja henkilökohtaisen avustajan kera, jos sellaista halusi. Me harkkarit ei kyllä haluttu, jostain kumman syystä. :) Mutta käytiin kyllä hipelöimäsä kaikkia järkyttävän kalliita ihanuuksia.
Täällä on sadellut viime päivät mutta eipä tuo paljon haittaa kun en tässä kovin paljoa ole ulkona päässyt liikkumaan. Nyt olen herännyt 6.20 joka ikinen aamu. Kamalaa. Tänään olisin saanut nukkua...heräsin siis tietenkin itsekseni 6.30. Pakotin itseni takaisin petiin mutta puoli kahdeksan jälkeen vain pyörin sängyssä joten pakkohan se oli nousta. Pitää kuitenkin pyykätä tänään ainakin pari koneellista ja illalla voikin sitten tehdä jotain mukavaa.
2.6. (minu synttärit!) on edustuston virkistyspäivä ja täällä kovasti lobataan eri vaihtoehtojen puolesta. Yksi harkkari Noora on siinä suunnitteluryhmässä ja koittaa ajaa meille vierailua Six Flags huvipuistoon New Jerseyssä. 2.6. on edustuston virkistyspäivä ja täällä kovasti lobataan eri vaihtoehtojen kanssa. Siellä olisi mm. 13 erilaista vuoristorataa mikä on ihan mahtava asia mun kannalta, koska kaikki pyörittävät vimpaimet pistävät huonovointiseksi. Mutta luulen, että työpaikan vanhusosasto voittaa ja me päädytään Brooklynin kasvitieteelliseen puutarhaan. Mikä sekin on tietty ihan kiva. Nää on täällä viime vuoden käynyt kalastamassa ja nyt päätettiin että on keksittävä jotain muuta.
Sellainen pikaisesti. Koitan pävitellä taas huomenna jotain, nyt täytynee mennä alakertaan pesemään pyykkejä.
Ennen yhdeksää en ole ollut kertaakaan tällä viikolla kotona. Keskiviikkona tosin oli UN Hospitality Clubin tilaisuus Saks Fith Avunuella (designer tavaratalo) ja saatiin hirmuisen hyvää valkkaria ja alkupaloja (minipitsoja, minihampurilaisia, kookoskatkarapuja, järjettömän kokoisia juustopaloja, hedelmiä jne). Siell oli myös mahdollisuus "freshen up" paikalla olevan meikkaajan avustuksella ja kaupan päälle miinus 15% sen päivän ostoksista. Tosin jostain 1600 dollarin laukusta 15 prosenttia ei paljoa auta....hehe. Mulla olis ollu varaa varmaan johonkin muovipussiin sieltä. Mutta itse cocktail tilaisuus oli kiva, se alkoi seitsemältä, kauppa meni kiinni kahdeksalta ja sitten meillä oli tunti aikaa kahdeksasta yhdeksään private shoppingiin ja henkilökohtaisen avustajan kera, jos sellaista halusi. Me harkkarit ei kyllä haluttu, jostain kumman syystä. :) Mutta käytiin kyllä hipelöimäsä kaikkia järkyttävän kalliita ihanuuksia.
Täällä on sadellut viime päivät mutta eipä tuo paljon haittaa kun en tässä kovin paljoa ole ulkona päässyt liikkumaan. Nyt olen herännyt 6.20 joka ikinen aamu. Kamalaa. Tänään olisin saanut nukkua...heräsin siis tietenkin itsekseni 6.30. Pakotin itseni takaisin petiin mutta puoli kahdeksan jälkeen vain pyörin sängyssä joten pakkohan se oli nousta. Pitää kuitenkin pyykätä tänään ainakin pari koneellista ja illalla voikin sitten tehdä jotain mukavaa.
2.6. (minu synttärit!) on edustuston virkistyspäivä ja täällä kovasti lobataan eri vaihtoehtojen puolesta. Yksi harkkari Noora on siinä suunnitteluryhmässä ja koittaa ajaa meille vierailua Six Flags huvipuistoon New Jerseyssä. 2.6. on edustuston virkistyspäivä ja täällä kovasti lobataan eri vaihtoehtojen kanssa. Siellä olisi mm. 13 erilaista vuoristorataa mikä on ihan mahtava asia mun kannalta, koska kaikki pyörittävät vimpaimet pistävät huonovointiseksi. Mutta luulen, että työpaikan vanhusosasto voittaa ja me päädytään Brooklynin kasvitieteelliseen puutarhaan. Mikä sekin on tietty ihan kiva. Nää on täällä viime vuoden käynyt kalastamassa ja nyt päätettiin että on keksittävä jotain muuta.
Sellainen pikaisesti. Koitan pävitellä taas huomenna jotain, nyt täytynee mennä alakertaan pesemään pyykkejä.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Päivän vihreä teko
Onpas tänään asiaa. :)
Halusin vain jakaa päivän vihreän tekoni vielä. Kämpässä ei ole kahvinkeitintä, joten kiihkeänä kahvin ystävänä olen hakenut, (kuten kai jo aiemmin mainostin) grande americanon matkalla töihin. Kertakäyttömukissa, tsottsot. No, tänään huomasin, että Starbuck myy termosmukeja kahviloissaan. Se vetää juurikin minun americanoni JA voin viedä sen tiskille ja pyytää juomani tähän mukiin JA saan vielä 10 centiä alennusta. Minun mukini on tosin vaaleanpunainen ja kiiltävää terästä, ei muovia. Mutta muuten aikalailla samanlainen.
Tämä termarimuki on loistava keksintö! Näitä Suomeenkin. Ja tunnen hieman vähemmän syyllisyyttä siitä, että kaikki mitä ostan on pakattu moneen kertaan paperiin/muoviin ja aivan turhaan! Jää ainakin se joka-aamuinen pahvimuki (joka halutaan melkein pakolla pakata paperipussiin) ostamatta.
Vielä mun kodista
Käykääpäs katsomassa http://www.stuytown.com/, siellä on kuvia tästä asuntokompleksista. Tämän asunnon tilat eivät ole yhtä upouudet vaan keittiö on sympaattisesti jostain 50-luvulta mutta saattepa yleiskuvan. Ei mitään kamalia kokolattiamattoja vaan kunnon parketti jne. Hauskaa myös on se, että näissä promokuvissa asunnot on sisustettu lattiasta kattoon Marimekolla. Tulee ihan kotoisa olo kun katselee! Alla vielä kuva mun huoneesta. 
torstai 1. toukokuuta 2008
Vappuja ja oikeaa asiaakin
Edustustossa seurataan Suomen kalenteria, joten vappuaattona koitti meillekin vapaus. Edustusto tarjosi virvokkeita ja pientä naposteltavaa vappuaattona iltapäivällä, kello 16 eteenpäin. Oli mukava jutustella ihan muissakin kuin työn merkeissä. Mainostimme kovasti Yankees-peliä parille miespuoliselle työkaverille, jotka eivät olleet vielä koskaan peliin asti päässeet vaikka ovat jo pari vuotta täällä asuneet. Töitten jälkeen siis matkasimme Nooran kanssa Greenwhich Villageen, jossa tapasimme taas Lesley-Annin, Aaronin ja tällä kertaa Melissan. Blind Tiger oli oikein mukava, olut valikoima erinomainen ja tunnelmakin vallan mainio ollakseen keskiviikkoilta. Täällä on tosin joka ilta meininkiä tarjolla, jos sellainen kiinnostaa. Istuimme varmaan kahteentoista asti ko. baarissa ja siitä sitten kotiin.
Tänään olen siis ollut vapaalla, nukkunut lukenut Carol Joyce Oatsin kirjaa The Wonderland, joka on erinomainen, jutellut äidin ja Ellun kanssa Skypessä ja pessyt pyykkiä, jota onkin jo ehtinyt kertyä ihan älytön määrä. Amerikkalaiset pesuohjelmat ovat vain hieman kummallisia. Täällä valitaan ohjelma vaatteiden mukaan: bright colors, colors, whites, permanent press, delicates jne. eikä lämpötilaan voi itse vaikuttaa. Vein kasan mustia vaatteita pesuun, ja odottelen paraikaa miten niiden on käynyt. Colors-pesusta kerrottiin vain että pesuvesi on warm (mutta ei mitään astemäärää; vaihtoehdot ovat hot, warm ja cold) ja linkous high (high, medium, cold).
Huomenna on töitä ja ECOSOC-sektorin erikoiskokous ilmastonmuutoksesta. Odotan mielenkiinnolla huomista, töissä ei ole minun ja ulkoasiansihteerin lisäksi juuri ketään, sillä muut ovat ottaneet itselleen pitkän viikonlopun vapun kunniaksi. Kokous kuulostaa kuitenkin niin mielenkiintoiselta etten juurikaan välitä. Ensi viikolla alkaa myös CSD-16 kokous, eli kestävän kehityksen komitean kuudestoista kokous, joka kestää kaksi viikkoa. Saan itse hyvin pitkälti valita mitä menen kuuntelemaan (oheistapahtumista, virallisiin menevät virkamiehet), joten olen innoissani katsellut tilaisuuksia maankäytöstä, ilmastonmuutoksesta, kestävän kehityksen malleista ja puhtaasta vedestä. Tämänvuotisen kokouksen teemoja ovat aavikoituminen, maatalous, maaseudun kehittäminen, maankäyttö, kuivuus ja Afrikka. Kaikki aihealueet liittyvät myös viime aikoina kovasti puhuttaneeseen ruokakriisiin, johon YK pääsihteerin johtamana on ottamassa rivakan otteen. Kesäkuussa järjestetään mm. YKn Rooman instituutioiden (mm. World Food Programme WFP, Food and Agriculture Organization FAO) organisoima huippukokous World Food Security: the Challenges of Climate Change and Bioenergy.
Työt ovat ihan valtavan antoisia: tuntuu siltä, että joka päivä oppii ihan tuhottomasti, jo pelkästään tutustumalla taustamateriaaliin ja mikäs sen mahtavampaa! Usein huomaan kuuden aikaan istuessani koneella, että voisi sitä kai kotiinkin mennä :) Toisaalta sitä tuntee itsensä myös kovin pieneksi: maailma on täynnä valtavia ongelmia, joihin on hankala puuttua ja välillä turhautuu siihen, että kaikki toimii niin kovin hitaasti. Toisaalta, kun niinkin iso organisaatio kuin YK vihdoin pääsee liikkeelle,vaikutukset ovat suuret.
Tänään olen siis ollut vapaalla, nukkunut lukenut Carol Joyce Oatsin kirjaa The Wonderland, joka on erinomainen, jutellut äidin ja Ellun kanssa Skypessä ja pessyt pyykkiä, jota onkin jo ehtinyt kertyä ihan älytön määrä. Amerikkalaiset pesuohjelmat ovat vain hieman kummallisia. Täällä valitaan ohjelma vaatteiden mukaan: bright colors, colors, whites, permanent press, delicates jne. eikä lämpötilaan voi itse vaikuttaa. Vein kasan mustia vaatteita pesuun, ja odottelen paraikaa miten niiden on käynyt. Colors-pesusta kerrottiin vain että pesuvesi on warm (mutta ei mitään astemäärää; vaihtoehdot ovat hot, warm ja cold) ja linkous high (high, medium, cold).
Huomenna on töitä ja ECOSOC-sektorin erikoiskokous ilmastonmuutoksesta. Odotan mielenkiinnolla huomista, töissä ei ole minun ja ulkoasiansihteerin lisäksi juuri ketään, sillä muut ovat ottaneet itselleen pitkän viikonlopun vapun kunniaksi. Kokous kuulostaa kuitenkin niin mielenkiintoiselta etten juurikaan välitä. Ensi viikolla alkaa myös CSD-16 kokous, eli kestävän kehityksen komitean kuudestoista kokous, joka kestää kaksi viikkoa. Saan itse hyvin pitkälti valita mitä menen kuuntelemaan (oheistapahtumista, virallisiin menevät virkamiehet), joten olen innoissani katsellut tilaisuuksia maankäytöstä, ilmastonmuutoksesta, kestävän kehityksen malleista ja puhtaasta vedestä. Tämänvuotisen kokouksen teemoja ovat aavikoituminen, maatalous, maaseudun kehittäminen, maankäyttö, kuivuus ja Afrikka. Kaikki aihealueet liittyvät myös viime aikoina kovasti puhuttaneeseen ruokakriisiin, johon YK pääsihteerin johtamana on ottamassa rivakan otteen. Kesäkuussa järjestetään mm. YKn Rooman instituutioiden (mm. World Food Programme WFP, Food and Agriculture Organization FAO) organisoima huippukokous World Food Security: the Challenges of Climate Change and Bioenergy.
Työt ovat ihan valtavan antoisia: tuntuu siltä, että joka päivä oppii ihan tuhottomasti, jo pelkästään tutustumalla taustamateriaaliin ja mikäs sen mahtavampaa! Usein huomaan kuuden aikaan istuessani koneella, että voisi sitä kai kotiinkin mennä :) Toisaalta sitä tuntee itsensä myös kovin pieneksi: maailma on täynnä valtavia ongelmia, joihin on hankala puuttua ja välillä turhautuu siihen, että kaikki toimii niin kovin hitaasti. Toisaalta, kun niinkin iso organisaatio kuin YK vihdoin pääsee liikkeelle,vaikutukset ovat suuret.
tiistai 29. huhtikuuta 2008
The Yankee Stadium
Tiistai-iltana pääsin tutustumaan amerikkalaiseen baseballiin New York Yankees-Detroit Tigers pelissä. Olen varmaan joskus säännötkin osannut mutta aika vähän muistin, joten onneksi Lesley-Ann jaksoi kärsivällisesti selittää taulukkomerkintöjä, tilastoja jne. Hyvin paljon suomalaista pesäpallohan baseball itseasiassa muistuttaa mutta joillain poikkeuksilla. Tarkoituksena oli tavata LA, Maybel ja Aaron ensin päivällisen merkeissä mutta en saanut LAta millään puhelimella kiinni, koska tältä oli puheaikapuhelimessa loppu. Ja koska syystä jota en vieläkään ymmärrä, Amerikassa joutuu maksamaan myös vastaanotettuista puheluista ja tekstiviesteistä, en saanut millään yhteyttä Leslieen. Onneksi meillä oli varasuunnitelma ja olimme sopineet tapaavamme viimeistään varttia vajaa lipunmyyntiluukulla oli tapasimme onnellisesti siellä. Tähän mennessä sovitut tapaamisajat Leslien kanssa ovat heittäneet järjestäen häränpyllyä! Tänään olemme menossa syömään Greenwhich Villageen ja Blind Tiger-olutbaariin, jonka Time Out-lehti on äänestänyt parhaaksi New Yorkissa. Jos vaikka edes tänään onnistuisi :)
Stadionin ulkopuolella meille kaupitteli lippuja isä ja poika, joiden seurueesta (kausilipunhaltijoita) oli neljä estynyttä tulemaan paikalle. Olin hieman epäluuloinen koko asian suhteen (black market lippuja jne...) mutta muut olivat mielissään, joten ajattelin vain että samapa tuo, 25 dollaria se vain sitten on. Kaikki kuitenkin oli ihan kunnossa ja saimme 50 dollarin paikkaliput 25 dollariin! Istuimme ykköspesän kohdalla, aika hattuhyllyllä mutta pelin näki silti mainiosti. Vanhalla Yankee-stadionilla pelataan nyt viimeistä kautta "talossa, joka Babe Ruth rakensi", sillä seuraavalle kaudelle Yankees siirtyy aivan viereen nousevaan upouuteen stadioniin. Tilaisuuden kunniaksi söimme mini Babe Ruth -suklaapatukat.
Itse peli oli ensimmäiset kolme vuoroparia mielenkiintoinen. Keväinen New York vain on vielä iltaisin kovin kylmä emmekä olleet varautuneet, kuten kaikki muut, talvitakein, kaulahuivein ja viltein peliin. Noora luovutti kolmannen vuoroparin jälkeen, ja lähti kotiin tulikuumaan suihkuun. Me muut jaksoimmen kuudennen vuoroparin loppuun. Peli oli ihan hirvittävän hidas tällä kertaa; kuudennen vuoroparin loppuun mennessä aikaa oli kulunut 3 tuntia, ja vielä neljä vuoroparia jäljellä! Sitä paitsi Yankees oli 6-2 häviöllä, joten päätimme lähteä loputkin kotiin ja lämpimään. Pelin lopputuloksen katsoin aamulla netistä, 6-4 Detroitille. Muuten tunnelma stadionilla oli oikein mahtava ja lämpimänä kesäiltana menen varmasti uudestaan.
Stadionin ulkopuolella meille kaupitteli lippuja isä ja poika, joiden seurueesta (kausilipunhaltijoita) oli neljä estynyttä tulemaan paikalle. Olin hieman epäluuloinen koko asian suhteen (black market lippuja jne...) mutta muut olivat mielissään, joten ajattelin vain että samapa tuo, 25 dollaria se vain sitten on. Kaikki kuitenkin oli ihan kunnossa ja saimme 50 dollarin paikkaliput 25 dollariin! Istuimme ykköspesän kohdalla, aika hattuhyllyllä mutta pelin näki silti mainiosti. Vanhalla Yankee-stadionilla pelataan nyt viimeistä kautta "talossa, joka Babe Ruth rakensi", sillä seuraavalle kaudelle Yankees siirtyy aivan viereen nousevaan upouuteen stadioniin. Tilaisuuden kunniaksi söimme mini Babe Ruth -suklaapatukat.
Itse peli oli ensimmäiset kolme vuoroparia mielenkiintoinen. Keväinen New York vain on vielä iltaisin kovin kylmä emmekä olleet varautuneet, kuten kaikki muut, talvitakein, kaulahuivein ja viltein peliin. Noora luovutti kolmannen vuoroparin jälkeen, ja lähti kotiin tulikuumaan suihkuun. Me muut jaksoimmen kuudennen vuoroparin loppuun. Peli oli ihan hirvittävän hidas tällä kertaa; kuudennen vuoroparin loppuun mennessä aikaa oli kulunut 3 tuntia, ja vielä neljä vuoroparia jäljellä! Sitä paitsi Yankees oli 6-2 häviöllä, joten päätimme lähteä loputkin kotiin ja lämpimään. Pelin lopputuloksen katsoin aamulla netistä, 6-4 Detroitille. Muuten tunnelma stadionilla oli oikein mahtava ja lämpimänä kesäiltana menen varmasti uudestaan.
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Drinkkejä ja designer-kenkiä
Lauantaina olin sopinut tapaavani Lotan kandalaisen ystävän Lesley-Annin, joka on New Yorkissa suorittamassa lääkäriopintoihinsa kuuluvaa kliinistä harjoittelua syöpätautien kliniikalla. Sovimme tapaavamme Times Squarella Hard Rock Cafen kohdalla. Kotikulmilta lähtevä L juna oli peruttu, joten joudun juoksemaan muutaman korttelin päähän Union Squarelle vaihtaakseni oikeaan metroon. Jotenkin onnistuin ryssimään lisäksi reittikartan siten, että päädyin W 57streetille W 43st sijaan. Hmph. Lähetin Leslielle viestin että olen myöhässä. 45 minuuttia myöhässä saavun vihdoin Hard Rock Cafelle ja LA onnistuu bongaamaan meidät helposti, koska solkotan Nooran kanssa Suomea. Siinä vaiheessa käy ilmi, että lähettämäni tekstiviestit eivät ole koskaan menneet perille ja LA ja hänen poikaystävänsa ovat seisoskelleen tyhjän pantteina 45 min odottaen milloin suvaitsen saapua. Äh.
No hankalasta alusta huolimatta suuntaamme kohti Birdlandia, joka on varmasti tunnetuin jazaklubi New Yorkissa ja jossa mm. Charlie Parker on aloittanut uransa. Se on tietenkin aivan täynnä, vapaita paikkoja vain baarissa ja sisäänpääsy 40 dollaria. Päätämme jatkaa matkaa....Hinta ko. klubiin vaihtelee esiintyjästä riippuen ja on halvimmillaan 20 dollaria, johon saattaisi tämänkin harjoittelijan palkka riittää. Täytyy siis ottaa revanssi. Päädymme lopulta the Celtic Pubiin syömään, juomaan ja tutustumaan. Ilta sujuu vallan mukavissa merkeissä, jatkamme vielä the House of Brews nimiseen pubiin jossa on tuhottomasti erilaisia oluita. Jesh. Kahdentoista jälkeen alkaa tuntua siltä, että yhden jos toisenkin olisi hyvä mennä kotiin nukkumaan :) Sovimme kuitenkin, että ensi viikolla mennään Yankees-pelia seuraamaan, jos vain saamme liput jostain.
Tänään lähdin Nooran kanssa Brooklyniin shoppailemaan Century 21st nimiseen designer discount storeen. Voi mitä kaikkea siellä oli ja millaisin alennuksin!!! Kuun tässä vaiheessa en oikein uskaltanut kamalasti shoppailla, joten mukaan tarttuivat vain 27 dollarin Calvin Kleinin mustat shortsit ja yksi kesähattu. Mutta sieltä olisi saanut Ralph Laurenin vaaleanpunaisen silkkimekon satasella, Emilio Puccin hameita parilla sataa jne. Kalliitahan nuo vielä ovat, mutta murto-osa alkuperäisestä hinnasta.
Ihastuin varsinkin näihin Betsey Johnsonin kenkiin, jotka on todennäköisesti pakko palata hakemaan, vaikka korkoa niissä onkin niin paljon että kävely tuskin tulee kuuloonkaan. Vain kuusikymmentä dollaria, lähtöhinnan ollessa 180!!! Ah, mikä shoppailutaivas. Kenkien kanssa on kuitenkin odoteltava a) palkkaa ja b) sitä että noin kymmenen vesikelloa jaloissa häipyvät, sillä sitä ennen on turha kokeilla mitään kenkiä. Täällä on todella tultu kävelyä hurjasti, ja jokainen pari kenkiä aiheuttaa hiertymän uuteen paikkaan, joten olen kuluttanut jo kaksi pakettia rakkolaastaria. Toivottavasti kenkät vain säilyvät hyllyssä siihen asti, että saan jalkani kuntoon....
No hankalasta alusta huolimatta suuntaamme kohti Birdlandia, joka on varmasti tunnetuin jazaklubi New Yorkissa ja jossa mm. Charlie Parker on aloittanut uransa. Se on tietenkin aivan täynnä, vapaita paikkoja vain baarissa ja sisäänpääsy 40 dollaria. Päätämme jatkaa matkaa....Hinta ko. klubiin vaihtelee esiintyjästä riippuen ja on halvimmillaan 20 dollaria, johon saattaisi tämänkin harjoittelijan palkka riittää. Täytyy siis ottaa revanssi. Päädymme lopulta the Celtic Pubiin syömään, juomaan ja tutustumaan. Ilta sujuu vallan mukavissa merkeissä, jatkamme vielä the House of Brews nimiseen pubiin jossa on tuhottomasti erilaisia oluita. Jesh. Kahdentoista jälkeen alkaa tuntua siltä, että yhden jos toisenkin olisi hyvä mennä kotiin nukkumaan :) Sovimme kuitenkin, että ensi viikolla mennään Yankees-pelia seuraamaan, jos vain saamme liput jostain.
Tänään lähdin Nooran kanssa Brooklyniin shoppailemaan Century 21st nimiseen designer discount storeen. Voi mitä kaikkea siellä oli ja millaisin alennuksin!!! Kuun tässä vaiheessa en oikein uskaltanut kamalasti shoppailla, joten mukaan tarttuivat vain 27 dollarin Calvin Kleinin mustat shortsit ja yksi kesähattu. Mutta sieltä olisi saanut Ralph Laurenin vaaleanpunaisen silkkimekon satasella, Emilio Puccin hameita parilla sataa jne. Kalliitahan nuo vielä ovat, mutta murto-osa alkuperäisestä hinnasta.
Ihastuin varsinkin näihin Betsey Johnsonin kenkiin, jotka on todennäköisesti pakko palata hakemaan, vaikka korkoa niissä onkin niin paljon että kävely tuskin tulee kuuloonkaan. Vain kuusikymmentä dollaria, lähtöhinnan ollessa 180!!! Ah, mikä shoppailutaivas. Kenkien kanssa on kuitenkin odoteltava a) palkkaa ja b) sitä että noin kymmenen vesikelloa jaloissa häipyvät, sillä sitä ennen on turha kokeilla mitään kenkiä. Täällä on todella tultu kävelyä hurjasti, ja jokainen pari kenkiä aiheuttaa hiertymän uuteen paikkaan, joten olen kuluttanut jo kaksi pakettia rakkolaastaria. Toivottavasti kenkät vain säilyvät hyllyssä siihen asti, että saan jalkani kuntoon....
lauantai 26. huhtikuuta 2008
Ja sitten siitä sosiaalisesta puolesta
Viikko takana!
Perjantaisin täällä on harkkareille after work -istumisia, ja tällä kertaa tungimme toisen harkarin Nooran kanssa sihteeristön after work tilaisuuteen Trump Towerin World Bariin, jossa tarjolla oli ilmaista pikku purtavaa ja (itse kustannettavaa) virvoketta. Tarjolla oli juustoja, oliiveja, minibruchettoja, minirapukakkuja, miniminisushia....mmmm. Varsinaisesti tilaisuus oli sihteeristön harjoittelijoille mutta sihteeristössä harjoittelua suorittavan suomalaisen Lauran kautta pääsimme kekkereihin mukaan. Pääsin jopa jakamaan käyntikorttiani (Oikeesti, mulla on käyntikortti! Jossa lukee että Junior Adviser eikä Intern). No juu, siellä me sitten minglailtiin sihteeristön kansainvälisen porukan kanssa ja vaihdettiin kokemuksia. Sain myös perjantaina oman kulkulupani ja sen valokuvassa näytän aikalailla siltä miltä pitääkin: ihan täpinöissään olevalta :) No ainakin vartioille tulee hyvä mieli kun ne sitä katselee.
Trump Towerista jatkoimme Nooran kanssa meille sen verran että piipahdin kotona kastelemassa vuokranantajan kukkaset, sillä hän on viikonlopun reissussa Nashvillessä. Kotiin tultuani pöydällä oli lappu, jossa luki että toinen kämppikseni Laura on lähtenyt viikonlopuksi kotiin, joten asunto on minun, all mine, koko viikonlopun. Mahtavaa.
Jatkoimme matkaa Lower East Sidelle Annan, siis sen kolmannen edustunston harkkarin kanssa, ja Anna paineli eteenpäin todella uskottavasti kohti baaria johon olimme menossa. Paitsi että Annalla on vielä surkeampi suuntavaisto kuin minulla! Päädyimme lopulta puolen tunnin kuluttua Little Italyn alueelle, joka on kyllä jossain aivan muualla kuin minne olimme matkalla. Päätimme luovuttaa ja palata samaa reittiä takaisin. Menimme istumaan hetkeksi baariin, joimme lasit viiniä ja sitten Nooran olikin kiiruhdettava pikkuhiljaa kotia päin, sillä kello oli puolenyön paikkeilla ja viimeiset metrot Brooklyniin menossa.
Anna asuu ihan mun naapurissani siinä East Villagessa, joten päätimme jatkaa vielä baarikierrosta hetken aikaa ja menimme the Ruff Clubille, joka on lähinnä Hard Core versio Dynamosta (eli siis uskomattoman rähjäinen mutta cozy). Musiikki oli loistavaa, meinikin kuin kotibileissä mutta porukka aika nuorta ja alhaalla ilma oli todella huono. Jokin aikaa kituuttelimme kuitenkin sitkeästi tanssilaittialla, sitten piipahdimme vielä Organic Grill nimisessä baarissa (josta Anna kertoi saavan mainiota ruokaa) ja sitten snägärin kautta kotiin. Kotikulmilla on mahtava grilli nimeltään Papaya Dog, josta sain parhaan hampurilaisen varmaan ikinä! Anna otti lisäksi ranskikset, jotka olivat ronskeja kotikutoisia isoja tikkuja. Nam. Luulen, että Papaya Dogista tulee mun vakkari yösnägäri.
Papaya Dogissa meitä tuli jututtamaan poika, joka kyseli kamalan kiinnostuneesti mitä kieltä puhumme ja riemastui kuullessaan että suomea. Poika on menossa syyskuussa Tukholmaan lomalle "Man, I haven't been anywhere outside of the US and you know I want to travel and stuff!" Ja valitsit sitten Ruotsin :) No joo, huvinsa kullakin. Ei mulla toki mitään Tukholmaa vastaan ole, se vain vaikuttaa näin suomalaisnäkökulmasta ehkä hieman vähemmän eksoottiselta kuin mitä se tälle paljasjalkaiselle jenkille on.
Tänään on tarkoitus lähteä vielä syömään Lauran kanssa ja illalla Lotan ystävän Lesley-Annin kanssa drinkeille/jazzklubille jne. Lesley-Annia en ole vielä koskaan tavannut, Lotta vain oli maininnut, että minäkin olen Nykissä parhaillaan ja siitä riemastuneena päätimme että asiallehan on tehtävä jotain. Lesley-Ann on Kandasta suorittamassa lääkiksen kliinistäharjoittelua New Yorkissa ja on täällä vielä pari viikkoa.
Joten illalla kutsuu taas Manhattanin yöelämä.
Perjantaisin täällä on harkkareille after work -istumisia, ja tällä kertaa tungimme toisen harkarin Nooran kanssa sihteeristön after work tilaisuuteen Trump Towerin World Bariin, jossa tarjolla oli ilmaista pikku purtavaa ja (itse kustannettavaa) virvoketta. Tarjolla oli juustoja, oliiveja, minibruchettoja, minirapukakkuja, miniminisushia....mmmm. Varsinaisesti tilaisuus oli sihteeristön harjoittelijoille mutta sihteeristössä harjoittelua suorittavan suomalaisen Lauran kautta pääsimme kekkereihin mukaan. Pääsin jopa jakamaan käyntikorttiani (Oikeesti, mulla on käyntikortti! Jossa lukee että Junior Adviser eikä Intern). No juu, siellä me sitten minglailtiin sihteeristön kansainvälisen porukan kanssa ja vaihdettiin kokemuksia. Sain myös perjantaina oman kulkulupani ja sen valokuvassa näytän aikalailla siltä miltä pitääkin: ihan täpinöissään olevalta :) No ainakin vartioille tulee hyvä mieli kun ne sitä katselee.
Trump Towerista jatkoimme Nooran kanssa meille sen verran että piipahdin kotona kastelemassa vuokranantajan kukkaset, sillä hän on viikonlopun reissussa Nashvillessä. Kotiin tultuani pöydällä oli lappu, jossa luki että toinen kämppikseni Laura on lähtenyt viikonlopuksi kotiin, joten asunto on minun, all mine, koko viikonlopun. Mahtavaa.
Jatkoimme matkaa Lower East Sidelle Annan, siis sen kolmannen edustunston harkkarin kanssa, ja Anna paineli eteenpäin todella uskottavasti kohti baaria johon olimme menossa. Paitsi että Annalla on vielä surkeampi suuntavaisto kuin minulla! Päädyimme lopulta puolen tunnin kuluttua Little Italyn alueelle, joka on kyllä jossain aivan muualla kuin minne olimme matkalla. Päätimme luovuttaa ja palata samaa reittiä takaisin. Menimme istumaan hetkeksi baariin, joimme lasit viiniä ja sitten Nooran olikin kiiruhdettava pikkuhiljaa kotia päin, sillä kello oli puolenyön paikkeilla ja viimeiset metrot Brooklyniin menossa.
Anna asuu ihan mun naapurissani siinä East Villagessa, joten päätimme jatkaa vielä baarikierrosta hetken aikaa ja menimme the Ruff Clubille, joka on lähinnä Hard Core versio Dynamosta (eli siis uskomattoman rähjäinen mutta cozy). Musiikki oli loistavaa, meinikin kuin kotibileissä mutta porukka aika nuorta ja alhaalla ilma oli todella huono. Jokin aikaa kituuttelimme kuitenkin sitkeästi tanssilaittialla, sitten piipahdimme vielä Organic Grill nimisessä baarissa (josta Anna kertoi saavan mainiota ruokaa) ja sitten snägärin kautta kotiin. Kotikulmilla on mahtava grilli nimeltään Papaya Dog, josta sain parhaan hampurilaisen varmaan ikinä! Anna otti lisäksi ranskikset, jotka olivat ronskeja kotikutoisia isoja tikkuja. Nam. Luulen, että Papaya Dogista tulee mun vakkari yösnägäri.
Papaya Dogissa meitä tuli jututtamaan poika, joka kyseli kamalan kiinnostuneesti mitä kieltä puhumme ja riemastui kuullessaan että suomea. Poika on menossa syyskuussa Tukholmaan lomalle "Man, I haven't been anywhere outside of the US and you know I want to travel and stuff!" Ja valitsit sitten Ruotsin :) No joo, huvinsa kullakin. Ei mulla toki mitään Tukholmaa vastaan ole, se vain vaikuttaa näin suomalaisnäkökulmasta ehkä hieman vähemmän eksoottiselta kuin mitä se tälle paljasjalkaiselle jenkille on.
Tänään on tarkoitus lähteä vielä syömään Lauran kanssa ja illalla Lotan ystävän Lesley-Annin kanssa drinkeille/jazzklubille jne. Lesley-Annia en ole vielä koskaan tavannut, Lotta vain oli maininnut, että minäkin olen Nykissä parhaillaan ja siitä riemastuneena päätimme että asiallehan on tehtävä jotain. Lesley-Ann on Kandasta suorittamassa lääkiksen kliinistäharjoittelua New Yorkissa ja on täällä vielä pari viikkoa.
Joten illalla kutsuu taas Manhattanin yöelämä.
torstai 24. huhtikuuta 2008
Satunnaisia huomioita
1. Amerikassa on ilmeisesti soveliasta mennä varvasläpysköissä melkein minne vain. Uusi kansallisasu. Ravintolaan, teatteriin, minne vain.
2. Huhupuheet töykeistä newyorkilaisista ovat täysin puppua, tai siis ainakin tähän mennessä. Lentokentältä Manhattanille kuskannut taksikuski oli valtavan mukava ja avulias, edustuston ala-aulan vahtimestari käytti tänään ainakin 15 minuuttia kertoen saapujalle kaikki sisäpiiriniksit New Yorkin menoihin: mistä lehdestä saa parhaat tiedot, miltä nettisivulta voi löytää uskomattoman halvalla keikkalippuja, miltä nettisivulta saa parhaat ravintolavinkit.
3. Edellisen kerran asuin Yhdysvalloissa 15-vuotta sitten. 15 vuoden jälkeenkin näköjään olen kaivannut jotain asioita, joita ei saa kuin Amerikasta. Tavalleni uskollisena ne ovat lähinnä elintarvikkeita. Olen jo ostanut kaapin täyteen Poptartseja , jotka on tarkoitettu lapsille ja jotka ovat pelkkää sokeria ja säilöntäaineita. Olen nähnyt unta maapähkinävoita sisätävistä Reese's Peanut Butter Cupseja ja ostin ensimmäiset heti lentokentältä. Onneksi niitä saa Briteistäkin, eli ihan 15 vuotta ei ole ehtinyt kulua viime tapaamisesta. Muita riemunkiljahduksia ovat aihuttaneet Noxema kasvojenpuhdistusaine, Neutrogenan meikit, Ben & Jerry's jäätelö (jota tosin saa nykyään Suomestakin mutta ei jokaista sorttia).
4. Täällä on kaikki suurta, oravatkin. Tuossa pihalla juoksentelee tusinoittain oravia, jotka ovat hyvinsyöneen pulun kokoisia!
5. Täällä myös puhelun vastaanottaja maksaa kännykkään tulevasta puhelusta, omituista.
6. Paavin vierailu New Yorkiin oli aivan järjettömän suuri juttu, täällä tuli jatkuvalla syötöllä lähetystä paavin liikkeistä, suorassa lähetyksessä seurattiin paavin autoa, the Pope Mobilea. Ihan oikeesti, sen nimi oli the Pope Mobile!
7. Kaikki naiset kulkee täällä työmatkan lenkkareissa ja jakkupuvussa. Vasta töissä vaihdetaan ne punapohjaiset, 15 sentin työkorkkarit jalkaan, joilla ei juurikaan voi kävellä vaan keikutella kenkää varpailla samalla kun istuu työtuolilla. Ja kun sanon lenkkarit niin en puhu mistään siisteistä tennareista vaan ihan kunnon juoksutossuista. Olisin voinut minäkin jättää kävelykengät ostamatta ja pakannut mukaan kuluneet lenkkarini, olisin sopinut joukkoon vallan mainiosti!
2. Huhupuheet töykeistä newyorkilaisista ovat täysin puppua, tai siis ainakin tähän mennessä. Lentokentältä Manhattanille kuskannut taksikuski oli valtavan mukava ja avulias, edustuston ala-aulan vahtimestari käytti tänään ainakin 15 minuuttia kertoen saapujalle kaikki sisäpiiriniksit New Yorkin menoihin: mistä lehdestä saa parhaat tiedot, miltä nettisivulta voi löytää uskomattoman halvalla keikkalippuja, miltä nettisivulta saa parhaat ravintolavinkit.
3. Edellisen kerran asuin Yhdysvalloissa 15-vuotta sitten. 15 vuoden jälkeenkin näköjään olen kaivannut jotain asioita, joita ei saa kuin Amerikasta. Tavalleni uskollisena ne ovat lähinnä elintarvikkeita. Olen jo ostanut kaapin täyteen Poptartseja , jotka on tarkoitettu lapsille ja jotka ovat pelkkää sokeria ja säilöntäaineita. Olen nähnyt unta maapähkinävoita sisätävistä Reese's Peanut Butter Cupseja ja ostin ensimmäiset heti lentokentältä. Onneksi niitä saa Briteistäkin, eli ihan 15 vuotta ei ole ehtinyt kulua viime tapaamisesta. Muita riemunkiljahduksia ovat aihuttaneet Noxema kasvojenpuhdistusaine, Neutrogenan meikit, Ben & Jerry's jäätelö (jota tosin saa nykyään Suomestakin mutta ei jokaista sorttia).
4. Täällä on kaikki suurta, oravatkin. Tuossa pihalla juoksentelee tusinoittain oravia, jotka ovat hyvinsyöneen pulun kokoisia!
5. Täällä myös puhelun vastaanottaja maksaa kännykkään tulevasta puhelusta, omituista.
6. Paavin vierailu New Yorkiin oli aivan järjettömän suuri juttu, täällä tuli jatkuvalla syötöllä lähetystä paavin liikkeistä, suorassa lähetyksessä seurattiin paavin autoa, the Pope Mobilea. Ihan oikeesti, sen nimi oli the Pope Mobile!
7. Kaikki naiset kulkee täällä työmatkan lenkkareissa ja jakkupuvussa. Vasta töissä vaihdetaan ne punapohjaiset, 15 sentin työkorkkarit jalkaan, joilla ei juurikaan voi kävellä vaan keikutella kenkää varpailla samalla kun istuu työtuolilla. Ja kun sanon lenkkarit niin en puhu mistään siisteistä tennareista vaan ihan kunnon juoksutossuista. Olisin voinut minäkin jättää kävelykengät ostamatta ja pakannut mukaan kuluneet lenkkarini, olisin sopinut joukkoon vallan mainiosti!
keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Ensimmäiset työpäivät takana
Tiistai-ilta ja kaksi työpäivää takana. Työt alkaneet oikein mukavasti, olen jo kirjoitellut pari asiakirjaakin erinäisitä päätöslauselmista, tutustunut suurimpaan osaan edustuston väestä ja käynyt tutustumassa YK:n tiloihin. Konferenssihuoneet ovat valtavia ja YK itsessään melko sokkeloinen, joten aikaa saa varmasti kulumaan ennenkuin siellä tiensä mutkitta löytää. Enimmäkseen olen kuitenkin lueskellut taustamateriaalia, varsinaisesti hoppu alkaa vasta kun pääsen osallistumaan kokouksiin mutta niihin tarvitsen kulkuluvan ja se tulee vasta viikon lopulla. Torstaina osallistun kuitenkin yhteen kokoukseen, oli kulkulupaa tai ei, pääsen toisen työtekijän siivellä sisään.
Täällä alkoi maanantaina alkoi alkuperäiskansojen foorumi ja YK:n lähistöllä onkin vilistänyt jos jonkin näköistä kansallispukua. Tänäänkin käveli vastaan saamelaistyyppisiä asuja Kanadasta ja afrikkalaisia heimopukuja. Ja ihmisiä niiden sisällä tietenkin myös :)
Työkseni avustan ulkoasiainsihteeriä ECOSOC-sektorin (talous ja sosiaalinen sektori) ja II komitean asioissa. Vastuualueinani ovat kestävä kehitys, humanitaarinen apu, pakolaiset (siltä osin kun niihin liittyvät humanitaariset asiat, ihmisoikeudet kuuluvat III komiteaan), tietoyhteiskunta ja ympäristöasiat. Lisäksi teen mahdollisesti valtio-opin kanditutkielmaani liittyen seurantaa ilmastoasioissa, olinkin onnistunut poimimaan jo siihen työhön ajankohtaisen jutun täällä. Mutta on mahtavaa päästä soveltamaan omaa työtään ihan käytännössäkin, eikä se jää vain omaksi akateemiseksi kuriositeetikseni. Lähinnä työtehtäväni kuitenkin käsittävän kokouksiin osallistumista ja niistä raportointia ulkoasiainministeriölle.
Asuntoni sijaitsee varsin inhimillisen matkan päässä YK:lta. Matkaa töihin on noin 3,5 km ja tähän mennessä olen työmatkat kävellyt kumpaankin suuntaan. Uudet, hienot kävelykenkäni ovat vain, ikävä kyllä, aiheuttaneet jonkin verran vesikelloja, joten rakkolaastaria on kulunut jo toista pakettia. Ajattelin kyllä ostaa julkisen liikenteen kuukausikortin lähiaikoina, sillä kertalippujen osto on aika kallista pidemmän päälle ja bussi menisi ihan kodin vierestä suoraan työpaikan ovelle. Samalla saisi aamulla nukkua hieman pidempään, nyt työmatkaan hurahtaa melkein 40 minuttia suuntaansa. Kauniina aamuna on tosin mukava kävellä töihin. Taidan olla tosin vielä osittain Suomen ajassa, olen herännyt täällä ihan tikkana ilman herätyskelloa jo kello 6.10, täysin ennenkuulumatonta.
Olen kehittänyt jo itselleni pari rutiiniakin. Aamulla poikkean Starbucksin kautta ja otan mukaani Grande Americanon, eli ison, vedellä jatketun espresson. Iltapäivällä töiden jälkeen olen kierrellyt kaupoissa hyllyhaaveilemassa, en varsinaisesti ole ostanut vielä mitään, pois lukien muutamia hygieniatuotteita.
Viikonloppuna olemme menossa kahden muun harjoittelijan kanssa katsomaan suurkaupugin yöelämää ja torstaina menen yhden YK:n sihteeristössä harjoitteluaan tekevän tytön kanssa YK-sihteeristön after work häppäreille. Tämän tai ensi viikon aikana olisi vielä tarkoitus mennä erään kaverin kaverin kanssa syömään. Eli sosiaalinen puolikin alkaa olla pikku hiljaa reilassa. Vielä kun olisi joku pohjaton kaivo, josta ammentaa käteisvaroja, josta sosiaalinen elämä katetaan....
Täällä alkoi maanantaina alkoi alkuperäiskansojen foorumi ja YK:n lähistöllä onkin vilistänyt jos jonkin näköistä kansallispukua. Tänäänkin käveli vastaan saamelaistyyppisiä asuja Kanadasta ja afrikkalaisia heimopukuja. Ja ihmisiä niiden sisällä tietenkin myös :)
Työkseni avustan ulkoasiainsihteeriä ECOSOC-sektorin (talous ja sosiaalinen sektori) ja II komitean asioissa. Vastuualueinani ovat kestävä kehitys, humanitaarinen apu, pakolaiset (siltä osin kun niihin liittyvät humanitaariset asiat, ihmisoikeudet kuuluvat III komiteaan), tietoyhteiskunta ja ympäristöasiat. Lisäksi teen mahdollisesti valtio-opin kanditutkielmaani liittyen seurantaa ilmastoasioissa, olinkin onnistunut poimimaan jo siihen työhön ajankohtaisen jutun täällä. Mutta on mahtavaa päästä soveltamaan omaa työtään ihan käytännössäkin, eikä se jää vain omaksi akateemiseksi kuriositeetikseni. Lähinnä työtehtäväni kuitenkin käsittävän kokouksiin osallistumista ja niistä raportointia ulkoasiainministeriölle.
Asuntoni sijaitsee varsin inhimillisen matkan päässä YK:lta. Matkaa töihin on noin 3,5 km ja tähän mennessä olen työmatkat kävellyt kumpaankin suuntaan. Uudet, hienot kävelykenkäni ovat vain, ikävä kyllä, aiheuttaneet jonkin verran vesikelloja, joten rakkolaastaria on kulunut jo toista pakettia. Ajattelin kyllä ostaa julkisen liikenteen kuukausikortin lähiaikoina, sillä kertalippujen osto on aika kallista pidemmän päälle ja bussi menisi ihan kodin vierestä suoraan työpaikan ovelle. Samalla saisi aamulla nukkua hieman pidempään, nyt työmatkaan hurahtaa melkein 40 minuttia suuntaansa. Kauniina aamuna on tosin mukava kävellä töihin. Taidan olla tosin vielä osittain Suomen ajassa, olen herännyt täällä ihan tikkana ilman herätyskelloa jo kello 6.10, täysin ennenkuulumatonta.
Olen kehittänyt jo itselleni pari rutiiniakin. Aamulla poikkean Starbucksin kautta ja otan mukaani Grande Americanon, eli ison, vedellä jatketun espresson. Iltapäivällä töiden jälkeen olen kierrellyt kaupoissa hyllyhaaveilemassa, en varsinaisesti ole ostanut vielä mitään, pois lukien muutamia hygieniatuotteita.
Viikonloppuna olemme menossa kahden muun harjoittelijan kanssa katsomaan suurkaupugin yöelämää ja torstaina menen yhden YK:n sihteeristössä harjoitteluaan tekevän tytön kanssa YK-sihteeristön after work häppäreille. Tämän tai ensi viikon aikana olisi vielä tarkoitus mennä erään kaverin kaverin kanssa syömään. Eli sosiaalinen puolikin alkaa olla pikku hiljaa reilassa. Vielä kun olisi joku pohjaton kaivo, josta ammentaa käteisvaroja, josta sosiaalinen elämä katetaan....
tiistai 22. huhtikuuta 2008
New York, New York
Täällä ollaan, suuressa maailmassa!
Matka kesti noin neljätoista tuntia, josta kaksi tuntia istuin tyhjänpanttina koneessa sekä Helsingissä että Heatrow'lla, koska Heatrow'n vitosterminaalia ei toimi edelleenkään siten kun pitäisi. Pöh. Huolimatta kahden ja puolen tunnin vaihtoajasta Heatrowlla (joka siis kutistui 1,5 h:ksi), jouduin juoksemaan aika lailla täyttä juoksua ehtiäkseni koneeseen. Heathrow on iso kenttä ja terminaalista toiseen vaihtaminen on melkoisen aikaa vievää. Lisäksi jouduin Briteissä uudelleen turvatarkastukseen, joka vei tietenkin oman aikansa. Koin olevani suuremman luokan kriminaali, matkatavarani läpivalaistiin kahdesti sekä Hesassa että Lontoossa ja Virgin Atlanticin odotteluaulassa. En toki ollut mikään poikkeus, mutta aika rankaksi on tämä lentomatkustaminen tehty.
Virgin Airin lento Lontoosta New Yorkiin oli puolityhjä, joten sain istua yksinäisessä ylhäisyydessäni ikkunapaikallani koko matkan. Kaiken lisäksi koneen henkilökunta oli laskenut turistiluokassa matkustavien määrän väärin ja lämmin ruoka pääsi loppumaan meiltä muutamalta takarivissä istuvalta...joten saimme business-luokan sapuskat (jotka eivät kyllä rehellisyyden nimissä olleet kovin kummoisia, ihan hyviä kylläkin).
Pitkän matkan lennot ovat aikalailla muuttuneet siitä kun olen viimeeksi Atlantin ylittänyt vuonna 1994: nyt jokaisella oli oma tv-ruutu edessä istuvan tuolin selässä, ja sieltä saattoi katsella elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja musiikkivideota, seikkailla netissä, soittaa vaikka kotiin (tosin maksusta) tai pelata kaikenlaisia pelejä. Katsoin tyytyväisenä yhden leffan (Juno), pari jaksoa Simpsoneita ja pari Frasieria ja sitten alkoikin väsymys painaa.
Virginillä olikin hieman vapaamuotoisemmat kuulutukset lennon aikana, vai mitä sanotte näistä:
Please remember that this is a non-smoking flight. Should you forget there are plenty of signs all around the aircraft to remind you.
Ladies and gentlemen, before leaving the aircraft please make sure that you have all your personal belongings such as wallets, personal stereos and small children with you.
Väsyneenä kello puoli kuusi Suomen aikaa pääsin lopulta hotellille, jossa minua odotti aivan mahtava hotellihuone. Suuri ja tilava huone, pikku shamppoo yms pullot, kahdet kahvit keitettäväksi ja VALTAVA sänky. Siis oikeasti varmaan 2 m leveä ja ulottui minua vyötäröön asti. Siihen piti oikein hypätä!!! Hotelliolosuhteet jenkit ovat aina osanneet hyvin.
Aamupala oli, hmm, amerikkalainen. Donitseja, wienereitä, muffinsseja... Mutta myös paahtoleipää hillon ja pähkinävoin kera, puuroa, hyvää kahvia (mikä on TODELLA harvinaista jenkeissä, olen juonut sellaista kuravettä, että oksat pois), paistettua kananmunaa, makkarapihvejä (???) ja sen sellaista. Ja tarjoiltiin STYROKSILAUTASILTA, kertakäyttöisiltä! Ihan uskomatonta. Ottaen huomioon, että New Yorkissa kuitenkin harrastetaan kierrätystä ja että kyseessä oli muuten todella mukava hotelli, niin kertakäyttöastioita en vain voi ymmärtää. Aamupalan jälkeen köllöttelin vielä hetken maailman mahtavimmassa sängyssä, ja sitten kohti Manhattania.
Kodikseni
kutsun tällä hetkellä huonetta, joka sijaitsee kolme makuuhuonetta käsittävässä asunnossa Stuyvesant Townissa. Stuyvensant Town on yksityinen asuntokompleksi, joka rakennettiin toisen maailman sodan jälkeen sodassa palvelleille sotilaille ja heidän perheilleen. Edelleen Stuyvesant Town on perheiden asuinalue, pienehkö puistokeidas keskellä kaupunkia, jonka alapuolella sijaitsee värikäs East Village ja yläpuolella luksusasuntoja käsittävä Gramercy Park. Töihin YK:n päämajaan on matkaa kolmisen kilometriä suorinta tietä 1 avenueta, joka rajaa Stuvesant Townin länsipuolen. Mun ikkunastani näkyy Chrysler Building, joka näyttää valaistuna iltataivasta vasten aika majasteettiselta.
Sunnuntaina pääsin tutustumaan New Yorkin metrojärjestelmään, joka on huomattavasti monimutkaisempi ja likaisempi kuin Lontoon vastaava. Ja myös hieman paranoidi. Metrossa kuulutettiin useaan otteeseen, että ottakaa huomioon, että poliisilla on oikeus satunnaisesti tarkastaa reput ja suuret "astiat" (containers).
Tänään oli ensimmäinen työpäivä. Sain jo itselleni työpuhelimen, oman sopen, jossa kirjoittaa ja pari ensimmäistä työtehtävää. Kävin myös pomoni (henkilön, jonka avustajana toimin) kanssa tutustumass YK:n tiloihin, jotka ovat aika hulppeat. YK:n omassa ruokalassa syö edullisesti 3-4 dollarilla päivässä ja ainkin tämänpäiväinen ruoka oli varsin hyvää.
Rakennuksessa vilisi kansallispukuisia ihmisiä, sillä tänään alkoi ECOSOC-sektorin Indigenous Peoples konferenssi. Aamulla kadulla vastaan tuli mm. muutama inuiittipukuinen henkilö.
Eli alku hyvin kaikki hyvin :)
Matka kesti noin neljätoista tuntia, josta kaksi tuntia istuin tyhjänpanttina koneessa sekä Helsingissä että Heatrow'lla, koska Heatrow'n vitosterminaalia ei toimi edelleenkään siten kun pitäisi. Pöh. Huolimatta kahden ja puolen tunnin vaihtoajasta Heatrowlla (joka siis kutistui 1,5 h:ksi), jouduin juoksemaan aika lailla täyttä juoksua ehtiäkseni koneeseen. Heathrow on iso kenttä ja terminaalista toiseen vaihtaminen on melkoisen aikaa vievää. Lisäksi jouduin Briteissä uudelleen turvatarkastukseen, joka vei tietenkin oman aikansa. Koin olevani suuremman luokan kriminaali, matkatavarani läpivalaistiin kahdesti sekä Hesassa että Lontoossa ja Virgin Atlanticin odotteluaulassa. En toki ollut mikään poikkeus, mutta aika rankaksi on tämä lentomatkustaminen tehty.
Virgin Airin lento Lontoosta New Yorkiin oli puolityhjä, joten sain istua yksinäisessä ylhäisyydessäni ikkunapaikallani koko matkan. Kaiken lisäksi koneen henkilökunta oli laskenut turistiluokassa matkustavien määrän väärin ja lämmin ruoka pääsi loppumaan meiltä muutamalta takarivissä istuvalta...joten saimme business-luokan sapuskat (jotka eivät kyllä rehellisyyden nimissä olleet kovin kummoisia, ihan hyviä kylläkin).
Pitkän matkan lennot ovat aikalailla muuttuneet siitä kun olen viimeeksi Atlantin ylittänyt vuonna 1994: nyt jokaisella oli oma tv-ruutu edessä istuvan tuolin selässä, ja sieltä saattoi katsella elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja musiikkivideota, seikkailla netissä, soittaa vaikka kotiin (tosin maksusta) tai pelata kaikenlaisia pelejä. Katsoin tyytyväisenä yhden leffan (Juno), pari jaksoa Simpsoneita ja pari Frasieria ja sitten alkoikin väsymys painaa.
Virginillä olikin hieman vapaamuotoisemmat kuulutukset lennon aikana, vai mitä sanotte näistä:
Please remember that this is a non-smoking flight. Should you forget there are plenty of signs all around the aircraft to remind you.
Ladies and gentlemen, before leaving the aircraft please make sure that you have all your personal belongings such as wallets, personal stereos and small children with you.
Väsyneenä kello puoli kuusi Suomen aikaa pääsin lopulta hotellille, jossa minua odotti aivan mahtava hotellihuone. Suuri ja tilava huone, pikku shamppoo yms pullot, kahdet kahvit keitettäväksi ja VALTAVA sänky. Siis oikeasti varmaan 2 m leveä ja ulottui minua vyötäröön asti. Siihen piti oikein hypätä!!! Hotelliolosuhteet jenkit ovat aina osanneet hyvin.
Aamupala oli, hmm, amerikkalainen. Donitseja, wienereitä, muffinsseja... Mutta myös paahtoleipää hillon ja pähkinävoin kera, puuroa, hyvää kahvia (mikä on TODELLA harvinaista jenkeissä, olen juonut sellaista kuravettä, että oksat pois), paistettua kananmunaa, makkarapihvejä (???) ja sen sellaista. Ja tarjoiltiin STYROKSILAUTASILTA, kertakäyttöisiltä! Ihan uskomatonta. Ottaen huomioon, että New Yorkissa kuitenkin harrastetaan kierrätystä ja että kyseessä oli muuten todella mukava hotelli, niin kertakäyttöastioita en vain voi ymmärtää. Aamupalan jälkeen köllöttelin vielä hetken maailman mahtavimmassa sängyssä, ja sitten kohti Manhattania.
Kodikseni
kutsun tällä hetkellä huonetta, joka sijaitsee kolme makuuhuonetta käsittävässä asunnossa Stuyvesant Townissa. Stuyvensant Town on yksityinen asuntokompleksi, joka rakennettiin toisen maailman sodan jälkeen sodassa palvelleille sotilaille ja heidän perheilleen. Edelleen Stuyvesant Town on perheiden asuinalue, pienehkö puistokeidas keskellä kaupunkia, jonka alapuolella sijaitsee värikäs East Village ja yläpuolella luksusasuntoja käsittävä Gramercy Park. Töihin YK:n päämajaan on matkaa kolmisen kilometriä suorinta tietä 1 avenueta, joka rajaa Stuvesant Townin länsipuolen. Mun ikkunastani näkyy Chrysler Building, joka näyttää valaistuna iltataivasta vasten aika majasteettiselta.Sunnuntaina pääsin tutustumaan New Yorkin metrojärjestelmään, joka on huomattavasti monimutkaisempi ja likaisempi kuin Lontoon vastaava. Ja myös hieman paranoidi. Metrossa kuulutettiin useaan otteeseen, että ottakaa huomioon, että poliisilla on oikeus satunnaisesti tarkastaa reput ja suuret "astiat" (containers).
Tänään oli ensimmäinen työpäivä. Sain jo itselleni työpuhelimen, oman sopen, jossa kirjoittaa ja pari ensimmäistä työtehtävää. Kävin myös pomoni (henkilön, jonka avustajana toimin) kanssa tutustumass YK:n tiloihin, jotka ovat aika hulppeat. YK:n omassa ruokalassa syö edullisesti 3-4 dollarilla päivässä ja ainkin tämänpäiväinen ruoka oli varsin hyvää.
Rakennuksessa vilisi kansallispukuisia ihmisiä, sillä tänään alkoi ECOSOC-sektorin Indigenous Peoples konferenssi. Aamulla kadulla vastaan tuli mm. muutama inuiittipukuinen henkilö.
Eli alku hyvin kaikki hyvin :)
sunnuntai 13. huhtikuuta 2008
Viime hetken valmisteluja
Lähtö on perjantaina. Tehtäviä vielä:
1. muuttaa tavarat Turusta äidin ja isän luo Saloon,
2. muistaa irtisanoa kaikenlaiset sopimukset puhelimesta, sähköön ja internettiin,
3. katsoa n. 7 tuntia luentoja netistä kehitysmaatutkimuksen etäkurssia varten ja palauttaa kurssiin liittyvä työ
4. lukea ranskan tenttiin ja mielellään myös päästä tentistä läpi
5. tehdä, esittää ja palauttaa kehitysmaatutkimuksen projektityö, joka on vielä kovin kesken
6. selvittää mitä käy utu.fi osoitteelle opintojen keskeyttämisen aikana
7. mennä ystävien kanssa syömään sunnuntaina
8. vierailla kummitädin luona Raisiossa
9. vierailla mamman ja toisen kummitädin luona
10. siivota asunto
11. hoitaa kaikenmoisten luottamustoimien keskeneräiset asiat kuntoon
12. Urgh.
Väsy.
1. muuttaa tavarat Turusta äidin ja isän luo Saloon,
2. muistaa irtisanoa kaikenlaiset sopimukset puhelimesta, sähköön ja internettiin,
3. katsoa n. 7 tuntia luentoja netistä kehitysmaatutkimuksen etäkurssia varten ja palauttaa kurssiin liittyvä työ
4. lukea ranskan tenttiin ja mielellään myös päästä tentistä läpi
5. tehdä, esittää ja palauttaa kehitysmaatutkimuksen projektityö, joka on vielä kovin kesken
6. selvittää mitä käy utu.fi osoitteelle opintojen keskeyttämisen aikana
7. mennä ystävien kanssa syömään sunnuntaina
8. vierailla kummitädin luona Raisiossa
9. vierailla mamman ja toisen kummitädin luona
10. siivota asunto
11. hoitaa kaikenmoisten luottamustoimien keskeneräiset asiat kuntoon
12. Urgh.
Väsy.
torstai 10. huhtikuuta 2008
Vaatteita, kirjakaupantätejä ja kirjoja
Brrr. Pistin tänään haisemaan ihan hirveesti rahaa. Ostin itselleni nimittäin, osittain työpaikan vaatimuksien täyttämiseksi, itselleni jakkupuvun. Siis jakun, siihen kuuluvan hameen ja sitten vielä housut. Maksoi 300 e. Auau. Ei tuu halvaksi tää aikuistuminen ja työkokemuksen hankkiminen. Ja jos nyt vielä otetaan huomioon, että allekirjoittaneen paino saattaa helposti sahata +/- 10 kiloa, aika riskin tässä ottaa. Nyt siis EN SAA pienentyä, ainakaan paljoa. Eli siis suuntaan useasti The Cheese Cake Factoryyn, jonne eräs tuttavani kehotti ehdottomasti menemään, sieltä saa kuulemma ihan maailman suussa sulavinta juustokakkua. Niin siis sillä säälittävällä summalla, joka joka kuukausi palkasta käteen jää. No, ei jaksa surra.
Sitten ostin Rough Guide to New York -opuksen Akateemisesta. Olin siinä ihan rauhassa selailemassa eri vaihtoehtoja kun selän takaa kuuluu tiukka kirjastotätimäinen tivaus "Voinko auttaa?" (Lue: ensin maksetaan, sitten luetaan). Siinä sitten sopersin, että muuttoa pukkaa ja tarvitsen hyvän kirjan. Olisitte nähneet kuinka tädin ilme muuttui! "Ai voivoi, ihanaa, voi että minne, mitä, milloin, miksi, ihanaa, kuinka kauaksi aikaa, ihanaa...kyllä tämä kirja on siitä syystä paras että...mutta toisaalta...ja sitten olisi vielä tämä yksi, tutustu ihan rauhassa!" Musta tuntuu, että täti oli onnellisempi siitä, että sai myydä Nykiin työharjoitteluun lähtevälle kirjan kuin minä siitä että olen oikeasti ko. harjoittelua menossa suorittamaan. Oli se kyllä liikkis.
Viikonloppuna pitäisi sitten muuttaa. Olen kahdeksan vuoden opiskelujeni aikana muuttanut kymmenen kertaa. Kymmenen! Ja vieläkin mulla on aivan järjetön määrä materiaa, luulisi, että semi-nomadi elämä olisi osan edes karsinut mutta ei. En raaski luopua kirjoistani (ainakin 5 pahvilaatikollista, edit. 7)! Kun muutin omaan asuntoon yhdeksäntoista kesäisenä omistin 2 kirjaa: Bertin päiväkirjan ja Unelmat toteutuvat, Veronica, kummatkin yläasteella saamiani kirjoja. Toinen kertoo ruotsalaisesta teini-Bertistä, toinen balettitanssijan uraa hamuavasta Veronicasta. Nyt niitä on siis laatikoittain. Minun pennoseni ovat virranneet kirjakauppoihin.Jokaiseen kirjaan, jonka olen ostanut liittyy jokin tarina, tunne tai tapaus. Aberdeenissä luin epäillen Contemporary Literature -kurssin jälkeen Margaret Atwoodin tuotantoa, ja luin The Handmaid's Tale kirjan, joka teki sellaisen vaikutuksen ettei varmaan mikään kirja enää koskaan. Suljin kirjan ja istuin varmaan viisitoista minuuttia aivan hiljaa ja tuijotin kirjan kantta. Margaret Atwoodin The Blind Assassinin ostin Prahasta The Shakespeare & Co kaupasta kun olin vaihtovuoteni aikana AMää moikkaamassa vaihdossa Tsekeissä. Priceless. Pariisista ostin Orwellin The Animal Farmin, joka riipii vieläkin.
Mää vaan niiiiiin tykkään mun kirjoista :)
Sitten ostin Rough Guide to New York -opuksen Akateemisesta. Olin siinä ihan rauhassa selailemassa eri vaihtoehtoja kun selän takaa kuuluu tiukka kirjastotätimäinen tivaus "Voinko auttaa?" (Lue: ensin maksetaan, sitten luetaan). Siinä sitten sopersin, että muuttoa pukkaa ja tarvitsen hyvän kirjan. Olisitte nähneet kuinka tädin ilme muuttui! "Ai voivoi, ihanaa, voi että minne, mitä, milloin, miksi, ihanaa, kuinka kauaksi aikaa, ihanaa...kyllä tämä kirja on siitä syystä paras että...mutta toisaalta...ja sitten olisi vielä tämä yksi, tutustu ihan rauhassa!" Musta tuntuu, että täti oli onnellisempi siitä, että sai myydä Nykiin työharjoitteluun lähtevälle kirjan kuin minä siitä että olen oikeasti ko. harjoittelua menossa suorittamaan. Oli se kyllä liikkis.
Viikonloppuna pitäisi sitten muuttaa. Olen kahdeksan vuoden opiskelujeni aikana muuttanut kymmenen kertaa. Kymmenen! Ja vieläkin mulla on aivan järjetön määrä materiaa, luulisi, että semi-nomadi elämä olisi osan edes karsinut mutta ei. En raaski luopua kirjoistani (ainakin 5 pahvilaatikollista, edit. 7)! Kun muutin omaan asuntoon yhdeksäntoista kesäisenä omistin 2 kirjaa: Bertin päiväkirjan ja Unelmat toteutuvat, Veronica, kummatkin yläasteella saamiani kirjoja. Toinen kertoo ruotsalaisesta teini-Bertistä, toinen balettitanssijan uraa hamuavasta Veronicasta. Nyt niitä on siis laatikoittain. Minun pennoseni ovat virranneet kirjakauppoihin.Jokaiseen kirjaan, jonka olen ostanut liittyy jokin tarina, tunne tai tapaus. Aberdeenissä luin epäillen Contemporary Literature -kurssin jälkeen Margaret Atwoodin tuotantoa, ja luin The Handmaid's Tale kirjan, joka teki sellaisen vaikutuksen ettei varmaan mikään kirja enää koskaan. Suljin kirjan ja istuin varmaan viisitoista minuuttia aivan hiljaa ja tuijotin kirjan kantta. Margaret Atwoodin The Blind Assassinin ostin Prahasta The Shakespeare & Co kaupasta kun olin vaihtovuoteni aikana AMää moikkaamassa vaihdossa Tsekeissä. Priceless. Pariisista ostin Orwellin The Animal Farmin, joka riipii vieläkin.
Mää vaan niiiiiin tykkään mun kirjoista :)
maanantai 31. maaliskuuta 2008
Uusi aika koittaa
Kävin juuri kiikuttamassa opiskelijapalveluihin ilmoituksen opintojen keskeyttämisestä 1.8. alkaen. Wuhuu. Menen töihin Helsinkiin. Opinnot on keskeytettävä vähintään vuodeksi, sijaisuus on vain puoli vuotta. Kai sitä jotain löytyy.Nyt on vain jo etukäteen suuri kauhistus: muutoksen pelko ja tyhjän päälle hyppääminen ahdistavat. Toisaalta työttömyys on myös pakon sanelemaa, ihana valtion etuus -opintotuki- vetelee viimeisiään. Mahtaakohan musta oikeasti tulla aikuinen? Sellainen joka hankkii laatuvaatteita ja kestäviä huonekaluja. Haaveilee lomasta ja opiskeluajasta, joka oli niin ihanan vapaata ja huoletonta. Miettii asuntolaina-asioita ja on järkevä. Eikä unohtele kännyköitä, lompakkoja ja avaimia jääkaappeihin, pyörän koriin viikonlopun yli juna-asemalle yms. No, ehkei työpaikkakaan sentään saa ihmeitä aikaan.
On kai vaan pakko luottaa siihen että kyllä ne siivet löytyy ennen kuin mätkähtää maahan.
On kai vaan pakko luottaa siihen että kyllä ne siivet löytyy ennen kuin mätkähtää maahan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)