No en kerro. Mut voisin vaihteeksi kertoa että ahdistaa. Musta on pikku hiljaa tulossa aikuinen. Se on kamalaa. Mä meen aamulla töihin, jossa tehdään asioita, joista voin sanoa, että koulutuksestani (hallelujaa!!) on ollut hyötyä. Mulla on vakuutus ja kumisaappaat, aamulla laitan jalkaan tennarit, joissa kävellään töihin koska Teollisuuskatu on tietyömaa ja jotka töissä vaihdetaan korkokenkiin sekä kaksi jakkupukua. Istun työkavereiden kanssa lounaalla ja puhun työasioita. Lähden elämäni ensimmäiselle työmatkalle kolmen viikon päästä Tukholmaan. Näissäkin on jo ollut sulattelemista mutta...
Kyllästyin nimeltä mainitsemattoman pankin verkkopankkisähläilyihin vihdoinkin ja vaihdoin toiseen. Tiliä ei siis saa ilman henkilökohtaista visiittiä. Sinne menin, ja siellä odotti susi lampaiden vaatteissa! Mun ikäinen pankkitäti, joka rupesi iskemään pankki-visa yhdistelmän päälle säästötiliä, eläkesäästötiliä, rahastoja ties ja ties mitä sontaa. Hei, mä oon 27 ja elämäni ekassa työpaikassa, en todellakaan halua ajatella eläkettä vielä tässä vaiheessa. Arvaa lähdinkö sieltä eläkesäästötilin kanssa? No totta vitussa. Tosin vain 50 e 4 kertaa vuodessa,mikä "on kyllä todella vähän", sanoi täti mutta kun JUMALAUTA EN OLISI HALUNNUT OLLENKAAN. Soitan pankkiin maananataina ja perun sopimuksen. Säästötili, se on eri juttu. Eläke, ei herraisä.
No, oli jo ahdistunut ja hikinen melkein tunnin kestäneen markkinointipuheen ja noin 50 allekirjoituksen jälkeen ja olen tekemässä lähtöä. Tämä ei riitä tädille. Se rupee myymään mulle vakuutusta vakavan sairauden varalta. Aina vain paranee. Ok, en halua ajatella vielä eläkettä mutta vielä vähemmän sitä että saisin jokun seuraavista: syöpä, aivoinfarkti ja sydänkohtaus (plus 8 muuta). Täti vaahtoaa, ajattele 5 euroa kuukaudessa ja lääkärille ei tarvitse mennä kuin vasta kymmenen vuoden päästä, ja sitten jos siinä välillä todetaan joku sairaus niin se on 20 000 euroa puhtaana käteen, ja voit käyttää sen ihan miten vain! No hei, hienoa, saan rintasyövän ja lottovoiton alle 37v, kylläpäs on kivaa, ja voin mennä vaikka shoppailemaan. Sanon tädille, että ei kiitos mulla on sairaskuluvakuutus, se saa riittää. Mihin täti että niin mutta sitten jos joudut vaikka olemaan pois töistä ja sulla on lainaa niin voit vaikka maksa tuolla summalla niitä lainojen lyhennyksiä. VOI NY. Olishan se pitänyt tietää, omaa selustaa tässä turvataan. Jos mulla on sydänkohtaus alle 37 v viimeinen asia mistä mä huolehdin on jotku helvetin lainalyhennykset. Sanon tämän tädille. Täti toteaa, että voi sillä ostaa yksityisiä lääkäripalvelujakin, jos nyt haluaa. Huoh. Mulla on a) sairaskuluvakuutusja b) haluan kyllä sen verran vielä luottaa julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään, että jos mulla jotain vakavaa olis niin siihen kyllä sitten saa hoitoa.
Mietin taas pankin vaihtoa.
Aivot ylikuumenee, en halua ajatella.
lauantai 30. elokuuta 2008
perjantai 22. elokuuta 2008
Takaisin kotona
Kotimaassa ollaan! Tai on oltu jo vajaa kuukausi. Hyvä osa ajasta meni työkkärissä juoksemiseen (jooo-o, olen oikeasti työtön vaikka olen saanut hurjan 1500 tutkija-apurahan maaliskuussa; työkkärin mielestä sillä saattaa elää herroiksi koko kuusi kuukautta ja kenties pidempäänkin) ja asunnon metsästämiseen. Koti löytyi onneksi sitten loppujen lopuksi melko helposti ja asustan tällä hetkellä Kallio/Alppila/Vallila -kulmia suuressa kaupungissa. Ihanaa olla omassa rauhassa ja röhnättää kotona ja tehdä mitä kummallisempia hätäpikaruokaratkaisuja eikä tarvitse välittää siitä, tuleeko vuokratäti/kämppis koputtelemaan oveen. Eipä sen puoleen, kesän asuntoseura oli kyllä varsin mukaavaa mutta oma koti on aina oma koti.
Jäi tuossa viimeisinä viikkoina kirjoittelu hieman kehnolle tolalle kun ei muka ollut koskaan aikaa/energiaa/mitään sanottavaa. Elo toteutti itseään: töihin, kotiin, joskus syömään tai drinkille. Melkeen joka kerta oli kivaa, ravintolat ihania (varsinkin Greenwich Villagessa sijaitseva etiopialainen ravintola, NAM!!!) ja kulttuuririennoissa kului aika rattoisasti.
Yhden riennoista voisin ehkä nostaa esille. Olimme Central Parkissa kuuntelemassa New Yorkin filharmonisen konserttia, joka illan pimetessä soitti viimeisenä Sibeliuksen Finlandian. Puisto oli täynnä ihmisiä piknik-kamoineen mutta kun kappaleet kajahtivat soimaan, oli koko puisto hiljaa. On uskomatonta istua yhdessä maailman suurimmista kaupungeista, tuhansien ihmisten keskellä, keskellä kaupunkia puistossa, jonne ei kuulu liikenteen jatkuva melu ja kukaan ei sano sanaakaan koko kappaleen aikana. Paikalla ei ole ainuttakaan örveltäjää tai turhan tärkeää juppia, jonka on PAKKO ottaa tää puhelu. Finlandian kajahtaessa tummuvaan iltaan herkistyi koko suomalaisporukka. Ja ilta loppui ilotulituksiin.
Mitäs muuta?
Lyhyt viikonloppumatka Lake Georgelle, jossa oli ihanan viileää (ja New Yorkissa sinä viikonloppuna 39 astetta ja kosteaa kuin viidakossa). En päässyt Washingtoniin hyvistä aikomuksista huolimatta koskaan. Shame on me.
Matkalaukku painoi kymmenen kiloa liikaa ja sisälsi noin neljät parit ylimääräisiä (ei siis tarpeeseen ostettuja) kenkiä. Koneessa tihrustin muutaman kyyneleen ja harrastin itsesääliä ja nostalgiaa.
Sain perjantaina jo kolmen viikon palkan töistä, jippii. Olin tehnyt töitä 5 päivää. Hyvä suhde, sanoisin. Töissä on mukavaa mutta raskasta. Uuden oppiminen vie aina alkuun mehut ihan täysin. Nukuin viikonloppuna 10-12 tunnin yöunia, koska pääparka taisi toimia ylikierroksilla koko viikon. . Oli kuitenkin ihana palata vanhaan paikkaan, jossa heti ensimmäisenä päivänä kolme viime kerralta jo tuttua sihteeriä kokoontui mun huoneeseen ja halusi päivityksen kahden viime vuoden ajalta :) Olin ihan otettu... :')
Tajusin myös lihonneeni noin neljä kiloa kesän aikana. Urgh. Tästä sisuuntuneena kävin ostamassa Motivukselle salikortin joulukuuhun asti. Toivottavasti innostus ei lopu kesken. Tai, who am I kidding, ei mulla nyt juuri olisi innostusta edes alottaa mutta koska a) mahan pinta-ala kasvaa ja b) iskiaspaskaselkäni kiukuttelee taas, lienee parasta ottaa itseään niskasta kiinni ja raahata laiska persus jumppaan. Bikinikunto 2009 here I come. Juu, ja sitten menen Haisulin ja porukoiden kanssa kokeilemaan joskos salibandykärpänen purisi tällä kertaa...muistan kyllä että lukiossa se oli kyllä tosi kivaa mutta lukiossa tämä tyttö oli myös _aika_ paljon paremmassa kunnossa ja pienemmässä kuosissa.
Mun koti on kiva: 40 neliötä yksiötä alkovilla ja keittiölla, ikkunalaudat, joilla voi istua ja katsella ikkunasta ulos teekuppi kädessä, kylppäriin mahtuu pesukone, vanha kivitalo ja ikkunat sisäpihalle. Miinusta: vuokratädin varsin rumat lastulevyiset pyökinsävyiset kaapit, jotka riitelee mun kaikkien muiden huonekalujen kanssa. Ja joille ei ole paikkaa sitten missään, kele. Suunnittelin jo, että soittaisin tädille ja kertoisin traagisesta tulipalosta, joka onneksi rajoittui em. vaatekaappeihin. Murr.
Luulen, että minua vaivaa myös jonkinasteinen paluushokki. En saa mitään fiksua aikaiseksi. Möllötän kotona, katson pahvilaatikoita nurkassa enkä halua koskea niihin. Pelkään, että joudun pakkaamaan ne taas pian uudelleen - miksi siis edes aloittaa. Olen oppinut vihaamaan muuttamista. Olen muuttanut viimeisen 8 vuoden aikana noin 10 kertaa. Luulen, että äiti ja isä inhoavat muuttamista vielä minuakin enemmän. Iskä ja Juuso kantoivat taas miljoonatta kertaa painavaa pesukonetta kuudenteen kerrokseen.
On kyllä ihana olla takaisin Suomessa, vaikka New Yorkista kovasti pidinkin. Olen koko viime viikon tapaillut ystäviä. Pilvi raahasi kitisemättä kanssani vaatekaappeja ja koitti keksiä kovasti mitä niille tehtäisiin. Olin niin iloinen avusta, että meinasin jälkeenpäin huomaamattani maksaa Weeruskassa paitsi meidän, niin myös naapuripöydän ruuat vaikka lasku oli melkein kaksinkertainen. Hups heijaa. Viime perjantaina vietettiin iltaa melkeenpä vanhaan tapaan Reetan ja Annamarin kanssa. Tuli ihan ikävä opiskeluaikoja ja jopa Turkua :) Ja lauantaina tuli treffattua Laura, joka oli niin ihanan iloisen ja pirtsakan ja onnellisen oloinen, että itsellekin tuli hyvä mieli! Tiistaina vierailin Hannan luona kummityttö Iisaa katsomassa Järvenpäässä ja eilen tuli sisko yökylään ja käytiin Runokuu tapahtumassa Quo Vadiksen jurtassa. Ulla tulee illalla kahville. Lähden siskon kanssa Saloon iltajunalla ja toivon tapaavani serkun. Ensi viikolla tapaan kaksi vanhaa ala-aste kaveria, joita en kumpaakaan ole nähnyt kuuten vuoteen. Toinen (tai kolmas) kummityttökin pitäisi saada mahdutettua aikatauluun. Aikamoista kiertelyä!
Joo.
Koitan antaa pölyn taas laskeutua ja sitten katsotaan mitä tuolta muistilokeroista paljastuu kesän tapahtumia. Jossain vaiheessa voisin ihan kirjoittaa auki YKn työkokemuksiakin, annan niiden kuitenkin vielä hetken marinoitua pääkopassa. Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.
Jäi tuossa viimeisinä viikkoina kirjoittelu hieman kehnolle tolalle kun ei muka ollut koskaan aikaa/energiaa/mitään sanottavaa. Elo toteutti itseään: töihin, kotiin, joskus syömään tai drinkille. Melkeen joka kerta oli kivaa, ravintolat ihania (varsinkin Greenwich Villagessa sijaitseva etiopialainen ravintola, NAM!!!) ja kulttuuririennoissa kului aika rattoisasti.
Yhden riennoista voisin ehkä nostaa esille. Olimme Central Parkissa kuuntelemassa New Yorkin filharmonisen konserttia, joka illan pimetessä soitti viimeisenä Sibeliuksen Finlandian. Puisto oli täynnä ihmisiä piknik-kamoineen mutta kun kappaleet kajahtivat soimaan, oli koko puisto hiljaa. On uskomatonta istua yhdessä maailman suurimmista kaupungeista, tuhansien ihmisten keskellä, keskellä kaupunkia puistossa, jonne ei kuulu liikenteen jatkuva melu ja kukaan ei sano sanaakaan koko kappaleen aikana. Paikalla ei ole ainuttakaan örveltäjää tai turhan tärkeää juppia, jonka on PAKKO ottaa tää puhelu. Finlandian kajahtaessa tummuvaan iltaan herkistyi koko suomalaisporukka. Ja ilta loppui ilotulituksiin.
Mitäs muuta?
Lyhyt viikonloppumatka Lake Georgelle, jossa oli ihanan viileää (ja New Yorkissa sinä viikonloppuna 39 astetta ja kosteaa kuin viidakossa). En päässyt Washingtoniin hyvistä aikomuksista huolimatta koskaan. Shame on me.
Matkalaukku painoi kymmenen kiloa liikaa ja sisälsi noin neljät parit ylimääräisiä (ei siis tarpeeseen ostettuja) kenkiä. Koneessa tihrustin muutaman kyyneleen ja harrastin itsesääliä ja nostalgiaa.
Sain perjantaina jo kolmen viikon palkan töistä, jippii. Olin tehnyt töitä 5 päivää. Hyvä suhde, sanoisin. Töissä on mukavaa mutta raskasta. Uuden oppiminen vie aina alkuun mehut ihan täysin. Nukuin viikonloppuna 10-12 tunnin yöunia, koska pääparka taisi toimia ylikierroksilla koko viikon. . Oli kuitenkin ihana palata vanhaan paikkaan, jossa heti ensimmäisenä päivänä kolme viime kerralta jo tuttua sihteeriä kokoontui mun huoneeseen ja halusi päivityksen kahden viime vuoden ajalta :) Olin ihan otettu... :')
Tajusin myös lihonneeni noin neljä kiloa kesän aikana. Urgh. Tästä sisuuntuneena kävin ostamassa Motivukselle salikortin joulukuuhun asti. Toivottavasti innostus ei lopu kesken. Tai, who am I kidding, ei mulla nyt juuri olisi innostusta edes alottaa mutta koska a) mahan pinta-ala kasvaa ja b) iskiaspaskaselkäni kiukuttelee taas, lienee parasta ottaa itseään niskasta kiinni ja raahata laiska persus jumppaan. Bikinikunto 2009 here I come. Juu, ja sitten menen Haisulin ja porukoiden kanssa kokeilemaan joskos salibandykärpänen purisi tällä kertaa...muistan kyllä että lukiossa se oli kyllä tosi kivaa mutta lukiossa tämä tyttö oli myös _aika_ paljon paremmassa kunnossa ja pienemmässä kuosissa.
Mun koti on kiva: 40 neliötä yksiötä alkovilla ja keittiölla, ikkunalaudat, joilla voi istua ja katsella ikkunasta ulos teekuppi kädessä, kylppäriin mahtuu pesukone, vanha kivitalo ja ikkunat sisäpihalle. Miinusta: vuokratädin varsin rumat lastulevyiset pyökinsävyiset kaapit, jotka riitelee mun kaikkien muiden huonekalujen kanssa. Ja joille ei ole paikkaa sitten missään, kele. Suunnittelin jo, että soittaisin tädille ja kertoisin traagisesta tulipalosta, joka onneksi rajoittui em. vaatekaappeihin. Murr.
Luulen, että minua vaivaa myös jonkinasteinen paluushokki. En saa mitään fiksua aikaiseksi. Möllötän kotona, katson pahvilaatikoita nurkassa enkä halua koskea niihin. Pelkään, että joudun pakkaamaan ne taas pian uudelleen - miksi siis edes aloittaa. Olen oppinut vihaamaan muuttamista. Olen muuttanut viimeisen 8 vuoden aikana noin 10 kertaa. Luulen, että äiti ja isä inhoavat muuttamista vielä minuakin enemmän. Iskä ja Juuso kantoivat taas miljoonatta kertaa painavaa pesukonetta kuudenteen kerrokseen.
On kyllä ihana olla takaisin Suomessa, vaikka New Yorkista kovasti pidinkin. Olen koko viime viikon tapaillut ystäviä. Pilvi raahasi kitisemättä kanssani vaatekaappeja ja koitti keksiä kovasti mitä niille tehtäisiin. Olin niin iloinen avusta, että meinasin jälkeenpäin huomaamattani maksaa Weeruskassa paitsi meidän, niin myös naapuripöydän ruuat vaikka lasku oli melkein kaksinkertainen. Hups heijaa. Viime perjantaina vietettiin iltaa melkeenpä vanhaan tapaan Reetan ja Annamarin kanssa. Tuli ihan ikävä opiskeluaikoja ja jopa Turkua :) Ja lauantaina tuli treffattua Laura, joka oli niin ihanan iloisen ja pirtsakan ja onnellisen oloinen, että itsellekin tuli hyvä mieli! Tiistaina vierailin Hannan luona kummityttö Iisaa katsomassa Järvenpäässä ja eilen tuli sisko yökylään ja käytiin Runokuu tapahtumassa Quo Vadiksen jurtassa. Ulla tulee illalla kahville. Lähden siskon kanssa Saloon iltajunalla ja toivon tapaavani serkun. Ensi viikolla tapaan kaksi vanhaa ala-aste kaveria, joita en kumpaakaan ole nähnyt kuuten vuoteen. Toinen (tai kolmas) kummityttökin pitäisi saada mahdutettua aikatauluun. Aikamoista kiertelyä!
Joo.
Koitan antaa pölyn taas laskeutua ja sitten katsotaan mitä tuolta muistilokeroista paljastuu kesän tapahtumia. Jossain vaiheessa voisin ihan kirjoittaa auki YKn työkokemuksiakin, annan niiden kuitenkin vielä hetken marinoitua pääkopassa. Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)