Viikko takana!
Perjantaisin täällä on harkkareille after work -istumisia, ja tällä kertaa tungimme toisen harkarin Nooran kanssa sihteeristön after work tilaisuuteen Trump Towerin World Bariin, jossa tarjolla oli ilmaista pikku purtavaa ja (itse kustannettavaa) virvoketta. Tarjolla oli juustoja, oliiveja, minibruchettoja, minirapukakkuja, miniminisushia....mmmm. Varsinaisesti tilaisuus oli sihteeristön harjoittelijoille mutta sihteeristössä harjoittelua suorittavan suomalaisen Lauran kautta pääsimme kekkereihin mukaan. Pääsin jopa jakamaan käyntikorttiani (Oikeesti, mulla on käyntikortti! Jossa lukee että Junior Adviser eikä Intern). No juu, siellä me sitten minglailtiin sihteeristön kansainvälisen porukan kanssa ja vaihdettiin kokemuksia. Sain myös perjantaina oman kulkulupani ja sen valokuvassa näytän aikalailla siltä miltä pitääkin: ihan täpinöissään olevalta :) No ainakin vartioille tulee hyvä mieli kun ne sitä katselee.
Trump Towerista jatkoimme Nooran kanssa meille sen verran että piipahdin kotona kastelemassa vuokranantajan kukkaset, sillä hän on viikonlopun reissussa Nashvillessä. Kotiin tultuani pöydällä oli lappu, jossa luki että toinen kämppikseni Laura on lähtenyt viikonlopuksi kotiin, joten asunto on minun, all mine, koko viikonlopun. Mahtavaa.
Jatkoimme matkaa Lower East Sidelle Annan, siis sen kolmannen edustunston harkkarin kanssa, ja Anna paineli eteenpäin todella uskottavasti kohti baaria johon olimme menossa. Paitsi että Annalla on vielä surkeampi suuntavaisto kuin minulla! Päädyimme lopulta puolen tunnin kuluttua Little Italyn alueelle, joka on kyllä jossain aivan muualla kuin minne olimme matkalla. Päätimme luovuttaa ja palata samaa reittiä takaisin. Menimme istumaan hetkeksi baariin, joimme lasit viiniä ja sitten Nooran olikin kiiruhdettava pikkuhiljaa kotia päin, sillä kello oli puolenyön paikkeilla ja viimeiset metrot Brooklyniin menossa.
Anna asuu ihan mun naapurissani siinä East Villagessa, joten päätimme jatkaa vielä baarikierrosta hetken aikaa ja menimme the Ruff Clubille, joka on lähinnä Hard Core versio Dynamosta (eli siis uskomattoman rähjäinen mutta cozy). Musiikki oli loistavaa, meinikin kuin kotibileissä mutta porukka aika nuorta ja alhaalla ilma oli todella huono. Jokin aikaa kituuttelimme kuitenkin sitkeästi tanssilaittialla, sitten piipahdimme vielä Organic Grill nimisessä baarissa (josta Anna kertoi saavan mainiota ruokaa) ja sitten snägärin kautta kotiin. Kotikulmilla on mahtava grilli nimeltään Papaya Dog, josta sain parhaan hampurilaisen varmaan ikinä! Anna otti lisäksi ranskikset, jotka olivat ronskeja kotikutoisia isoja tikkuja. Nam. Luulen, että Papaya Dogista tulee mun vakkari yösnägäri.
Papaya Dogissa meitä tuli jututtamaan poika, joka kyseli kamalan kiinnostuneesti mitä kieltä puhumme ja riemastui kuullessaan että suomea. Poika on menossa syyskuussa Tukholmaan lomalle "Man, I haven't been anywhere outside of the US and you know I want to travel and stuff!" Ja valitsit sitten Ruotsin :) No joo, huvinsa kullakin. Ei mulla toki mitään Tukholmaa vastaan ole, se vain vaikuttaa näin suomalaisnäkökulmasta ehkä hieman vähemmän eksoottiselta kuin mitä se tälle paljasjalkaiselle jenkille on.
Tänään on tarkoitus lähteä vielä syömään Lauran kanssa ja illalla Lotan ystävän Lesley-Annin kanssa drinkeille/jazzklubille jne. Lesley-Annia en ole vielä koskaan tavannut, Lotta vain oli maininnut, että minäkin olen Nykissä parhaillaan ja siitä riemastuneena päätimme että asiallehan on tehtävä jotain. Lesley-Ann on Kandasta suorittamassa lääkiksen kliinistäharjoittelua New Yorkissa ja on täällä vielä pari viikkoa.
Joten illalla kutsuu taas Manhattanin yöelämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti