Brrr. Pistin tänään haisemaan ihan hirveesti rahaa. Ostin itselleni nimittäin, osittain työpaikan vaatimuksien täyttämiseksi, itselleni jakkupuvun. Siis jakun, siihen kuuluvan hameen ja sitten vielä housut. Maksoi 300 e. Auau. Ei tuu halvaksi tää aikuistuminen ja työkokemuksen hankkiminen. Ja jos nyt vielä otetaan huomioon, että allekirjoittaneen paino saattaa helposti sahata +/- 10 kiloa, aika riskin tässä ottaa. Nyt siis EN SAA pienentyä, ainakaan paljoa. Eli siis suuntaan useasti The Cheese Cake Factoryyn, jonne eräs tuttavani kehotti ehdottomasti menemään, sieltä saa kuulemma ihan maailman suussa sulavinta juustokakkua. Niin siis sillä säälittävällä summalla, joka joka kuukausi palkasta käteen jää. No, ei jaksa surra.
Sitten ostin Rough Guide to New York -opuksen Akateemisesta. Olin siinä ihan rauhassa selailemassa eri vaihtoehtoja kun selän takaa kuuluu tiukka kirjastotätimäinen tivaus "Voinko auttaa?" (Lue: ensin maksetaan, sitten luetaan). Siinä sitten sopersin, että muuttoa pukkaa ja tarvitsen hyvän kirjan. Olisitte nähneet kuinka tädin ilme muuttui! "Ai voivoi, ihanaa, voi että minne, mitä, milloin, miksi, ihanaa, kuinka kauaksi aikaa, ihanaa...kyllä tämä kirja on siitä syystä paras että...mutta toisaalta...ja sitten olisi vielä tämä yksi, tutustu ihan rauhassa!" Musta tuntuu, että täti oli onnellisempi siitä, että sai myydä Nykiin työharjoitteluun lähtevälle kirjan kuin minä siitä että olen oikeasti ko. harjoittelua menossa suorittamaan. Oli se kyllä liikkis.
Viikonloppuna pitäisi sitten muuttaa. Olen kahdeksan vuoden opiskelujeni aikana muuttanut kymmenen kertaa. Kymmenen! Ja vieläkin mulla on aivan järjetön määrä materiaa, luulisi, että semi-nomadi elämä olisi osan edes karsinut mutta ei. En raaski luopua kirjoistani (ainakin 5 pahvilaatikollista, edit. 7)! Kun muutin omaan asuntoon yhdeksäntoista kesäisenä omistin 2 kirjaa: Bertin päiväkirjan ja Unelmat toteutuvat, Veronica, kummatkin yläasteella saamiani kirjoja. Toinen kertoo ruotsalaisesta teini-Bertistä, toinen balettitanssijan uraa hamuavasta Veronicasta. Nyt niitä on siis laatikoittain. Minun pennoseni ovat virranneet kirjakauppoihin.Jokaiseen kirjaan, jonka olen ostanut liittyy jokin tarina, tunne tai tapaus. Aberdeenissä luin epäillen Contemporary Literature -kurssin jälkeen Margaret Atwoodin tuotantoa, ja luin The Handmaid's Tale kirjan, joka teki sellaisen vaikutuksen ettei varmaan mikään kirja enää koskaan. Suljin kirjan ja istuin varmaan viisitoista minuuttia aivan hiljaa ja tuijotin kirjan kantta. Margaret Atwoodin The Blind Assassinin ostin Prahasta The Shakespeare & Co kaupasta kun olin vaihtovuoteni aikana AMää moikkaamassa vaihdossa Tsekeissä. Priceless. Pariisista ostin Orwellin The Animal Farmin, joka riipii vieläkin.
Mää vaan niiiiiin tykkään mun kirjoista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti